Aurinkoista torstaita!

Täällä oli eilen vähän spesiaalimpi päivä, kun saatiin ystävä kylään. Spesiaali tarkoittaa tietenkin myös vähän parempaa ruokaa, ja pikkuisen parempaa satsausta itse ruokailuun. Vaikka olenkin vähän kattausfanaattinen, en minäkään ihan joka päivä jaksa taitella lautasliinoja ja panostaa ruokailuhetken visuaalisuuteen. Varsinkin kun lasten kanssa syödään keskenään, tuntuu aika turhalta syödä itse hopeisilla aterimilla, kun pikkuväki kuitenkin tahtoo Muumihaarukat tai -lusikat.

Oikeastiha arkiruuan ei tarvitse olla niin kamalan ihmeellistä, mutta itse ruokailusta voi silti yrittää rakentaa kauniin hetken, ja tätä yritän kyllä käytännössä toteuttaa vähintään viitenä päivänä viikossa. Silti se tuntuu jotenkin luontevammalta silloin, kun pöydässä istuu vieras ja ruokaankin on panostettu edes vähän enemmän.
Koska eilinen vedettiin kasvisruualla, eikä bataattikeitto nyt vaadi niin kovin kummoista panostusta, pöytään leivottiin vielä foccacian tyylinen vuokaleipä. Yrttejä, sormisuolaa ja rutkasti oliiviöljyä. Ja täytyy sanoa, että nyt kun sen leivän (ja vehnän) kanssa on pihtaillut, valkoinen höttö maistuikin aika ihanalle.

Harvemmin meillä myöskään herkutellaan jälkkärillä, mutta eilinen oli siinäkin poikkeus. Pavlova maistui taivaalliselta cappucinon kanssa ja kruunasi arkeen pienen juhlavan hetken.

Tänään jäinkin pohtimaan, olisiko oikeasti ihan paikallaan, että viikkoon katsoisi jonkun arkisen päivän ihan ennakolta, jolloin syötäisiin hiukan paremmin, tai ainakin vähän enemmän ruokailuun panostaen ja pidemmän kaavan kautta. Toki viikonloput ovat tähän otollisinta aikaa, mutta aika monessa taloudessa viikonloppukin sekoittuu arkeen töiden vuoksi. Itse ihailen eteläeurooppalaista tapaa syödä illallista isolla porukalla ja aikaa käyttäen. Ja hassuahan se on, että juuri noissa kulttuureissa, joissa viinikin on ihan tavallinen ruokajuoma ja ateriaan panostetaan niin arjessa kuin juhlassakin, tavataan huomattavasti vähemmän alkoholiongelmia ja negatiivista suhtautumista ruokaan, kuin meillä täällä suomessa. Onhan se nyt sanomattakin selvää, että kiireesti mikrossa lämmitetystä pasta-ateriasta tulee aika monelle huomattavasi huonompi mieli, kuin rauhassa (mutta iloisesti) perheen kesken nautitusta tuhdistakin ateriasta.

Ihanaa päivää joka tapauksessa! Ja nauttikaa siitä, mitä suuhunne laitatte! 🙂

Ajattelin jakaa teille välissä vähän kevyemmän ohjeen, joka sopii lounassalaatin korvikkeeksi tai vaikka alkupalaksi paremmalle aterialle. Kasviksia täytetään usein jauhelihalla tai muulla lihalla, ja päälle ripotellaan rutkasti juustoa, mutta nämä, täytetyt kesäkurpitsat, ovat tosiaan vähän köykäisempi versio. Ja täysin kasvisversio, eli lihan sijaan tarjolla on linssejä. Toki näihinkin sopisi vaikkapa fetajuusto päälle, mutta meidän jääkaapin uumenista ei löytynyt edes sitä.

Täytetyt kesäkurpitsat:

kesäkurpitsoja
linssejä
tomaattia
rutkasti valkosipulia
oliiviöljyä
suolaa ja mustapippuria

Liota linssit kylmässä vedessä ja laita kattilaan kiehumaan (ohjeen mukaan, mutta keitä pari minuuttia neuvottua vähemmän). Pese ja halkaise kesäkurpisat neljään osaan. Koverra sisukset ja silppua ne pieniksi.

Tee tomaatista pieniä paloja ja purista tai hienonna valkosipuli. Kuullota tomaatti, valkosipuli ja hienonnetut kesäkurpitsan sisukset pannulla oliiviöljyssä. Lisää mukaan kypsät ja valutetut linssit. Mausta suolalla ja mustapippurilla.

Anna kasvistäytteen ja linssien hautua, ja keitä kesäkurpitsaveneitä muutama minuutti suolalla maustetussa vedessä (Esikeitin kesäkurpitsoja, koska kokonaisuus on vähärasvainen ja helposti vain kuivuisi uunissa). Valuta kesäkurpitsat ja anna nesteen höyrytä pois. Lado kurpitsaveneet pellille ja täytä kasvis-linssi täytteellä.

Paista 200 asteessa kunnes täyte saa hiukan väriä.

Oikein hyviä lämpimänä, mutta napostelee näitä mielellään kylmänäkin seuraavana päivänä.

Katkarapuleipä, ah mikä nautinto!

Kirjoittelinkin viikonloppuna, miten katkarapuleipä ilman leipää ei oikein ole jaksanut houkuttaa, ja niinpä piti testata kauraviipale ultimateherkussani. Ja toimihan se! Kunnolla paahdettuna ja kaveriksi keitettyjä munia, vähän majoneesia, katkarapuja tietysti ja paljon tilliä joka väliin.

Hassuja muuten nuo ravut, ne ovat olleet herkkuani jo lapsesta asti. Esikoista odottaessa juuri muu ei mennyt alas, mutta tilliä, vesimelonia ja katkarapuja olisin voinut syödä yhtenään. Loistava kombo muuten sekin. Pitääkin herkutella seuraavaksi kyseisellä yhdistelmällä! 🙂

Täällä on taas oltu aikaisia lintuja, ja noustu jo kuuden jälkeen. Tänään toki kello soitti ihan jo syystäkin. Illalla lähdetään miehen kanssa viettämään vähän omaa aikaa ja lapset pääsivät mummulavisiitille. Äkkiä se viikko vierähtää, mutta nautitaan nyt loma loppuun asti.

Torstain kunniaksi täällä paistaa jopa aurinko!