team penguin – iloa päivään

09.9.2015

Elämän pienet, mutta samalla niin suuret ilot! Naurut, joilla murheetkin kaikkoaa ja hymyt, jotka tarraavat omiinkin suupieliin, vaikka ne muuten tahtoisivat kääntyä väärinpäin. Kaksi pientä ilopilleriä, maailman parasta lääkettä; Mun pingviinitiimi!

Aurinkoa päiväänne!

Puserot on me&i:n 16.9. julkaistavasta uudesta mallistosta.
Molemmat blogin kautta saatuja / sponsoroitu


Viikonloppu paketissa

30.8.2015

Huh, mikä viikonloppu! Eilen starttasin jo kukonlaulun aikaan ystäväni polttareihin. Päivään mahtui paljon, ja aurinko helli läsnäolollaan. No, sään suhteen ainakin tänään on ollut sitten vähän eri meno. Kesän viimeiset jalkapallot pelattiin nimittäin aika lailla vesisateen armoilla, ja ukkosen säestämänä. Mutta pelattiin kuitenkin, ja sehän se on pääasia!

Loistava viikonloppu ja loistavaa seuraa. Silti tällaisen viikonlopun jälkeen on ihan kiva käpertyä kotiin nauttimaan sunnuntai-illan hiljaisuudesta. Rauhoittua, ja ladata akut uuteen viikkoon.

Toivottelen leppoisia viikon viimeisiä tunteja ja puhtia maanantaihinne!

Ps. Kuva on tasting-tilaisuudesta. 😉


Kerro toiveesi

18.8.2015

Jos hyvin käy, se voisi jopa toteutua! 🙂 Nimittäin nyt saisi toivoa ja pyytää postauksia, jotka kiinnostavat juuri sinua!

elokuu 3

Voit toki toivoa hyvinkin tarkkaan jotakin tiettyä postausta, mutta saat myös kertoa vapaasti mikä aihealue on se, josta lukisit mielelläsi lisää.
Noin niin kuin tilastollisesti, luetuimmat postaukseni ovat aihealueilta leivonta ja reseptit, sekä treeni ja terveys. Tässä asiaa pohtiessani huomaan, että tuo tasapaino lähinnä huvittaa itseäni, vaikka tietoisesti jätinkin treeniaiheet blogistani aikanaan pois. Ehkä siihen kuitenkin vielä voidaan jossain kohtaa palata! Luetuimpiin postauksiin kuuluvat myös erilaiset hiustutoriaalit, joten koitan pitää tämänkaltaiset postaukset mukana jatkossakin.
Silti on varmasti paljon juttuja, joita en itse keksi millään, ja nyt olisi siis hyvä sauma vaikuttaa tarjontaan! 🙂

elokuu 2

Jättäkäähän ehdotukset ja ideat tuonne kommenttiboksiin, niin saan sieltä noukkia vinkkejä pitkin syksyä!

elokuu2015

Äh, tuolla ulkona on niin hieno ilma, että nauttikaa nyt kuitenkin ensisijaisesti siitä.

Arskaa, arskaa!