Hei, mikä auringonpaiste!!! Tätä lisää, kiitos.

Esimerkiksi auringonpaisteesta nauttimista voisi kai pitää jonkinlaisena hetkestä nauttimisena, sellaisena carpe diem -tunteena, jossa ollaan juuri siinä hetkessä, ja annetaan mennä. Siitä huolimatta, että jokainen tietää auringon jossain kohtaa painuvan pilvien taakse, tai ainakin horisontin alapuolelle. Pidän itseäni aika hyvänä hetkessä eläjänä, vaikka toki nautin tulevan suunnittelustakin. Silti perusluonteeltani olen vähän sellainen pers edellä puuhun -tyyppinen, sillä hetkessä elämisen taito on omalla kohdallani myös impulsiivisuutta. Siinä missä tunteeni tulevat esiin voimakkaina ja nopeasti, saan myös äärettömän hyviä ideoita kohtalaisen nopealla vauhdilla. Vielä 32-vuotiaana hypin riemusta ja otan tanssiaskeleita (sellaisia varsin omaperäisiä) onnistumisen hetkellä. Käännän suuni väärinpäin surullista Facebook-jakoa lukiessani tai innostun siirtämään painavia ja raskaita huonekaluja paikkoihin, joihin ne eivät lopulta edes mahdu. Impulsiivisuudestani huolimatta olen varovainen. Joku sanoisi pelkuri, itse puhun mieluummin itsesuojeluvaistosta – järjenäänestä.

Hetkessä voi siis elää hyvin monellakin tapaa, ja tuskin kenenkään tapa on toisen keinoa huonompi tässäkään asiassa. Mutta tässä ja nyt on myös paljon enemmän kuin ohikiitävät hetket ja vaihtuvat tunteet. Se on (ainakin omalla kohdallani) tyytyväisyyttä vallitsevaan elämäntilanteeseen, ja kykyä nauttia elämästään myös isompana kokonaisuutena. Ja kyllä, pidän luonnollisena myös sitä, että omaa onnellisuuttaan kyseenalaistaa. Tärkeintä on kuitenkin muistaa, että jokunen epäkohta elämässä ei väistämättä heitä elämänlaatua huonoksi. Epäkohtia on, ja tulee aina olemaan, tavallisessa elämässä. Joinakin päivinä enemmän, joinakin vähemmän.

Naisen elämässä on tässä kohtaa moniakin asioita, jotka voivat syödä onnellisuutta ja hetkessä elämisen iloa. Halutaan olla nuorempia, tai nautitaan vasta kun ollaan laihduttu/muutettu/muututtu ja ties mitä. Tai toivotaan lasten kasvavan ja muuttuvan omatoimisemmiksi, tai toisaalta halutaan niitä lapsia. Ja kyllä, viime vuosien aikana olen noista viimeisistäkin huokaillut molempia, olen huokaillut nuoruuden perään ja vaatinut itseltäni myös muutoksia. Omalla kohdallani juuri se suurin oivallus oli ehkä se, että kun niitä lapsia ei lisää ilmaantunut, alkoi väistämättä olla kiitollisempi niistä kahdesta lapsesta, jotka meille on suotu. Lopulta vauvakuumeeseen auttoi se, että meillä on yhä pieniä lapsia, enemmän tai vähemmän omatoimisia. Mitä tulee nuoruuden haikailuun, järki auttaa asiassa, sillä nuoruus pitää sisällään niin paljon kaikkea, mistä ei tässä kohtaa enää pidä niin väljä. Myönnän jonkinlaisen ikäkriisin sinne ennen kolmekymppisiä, jolloin olin kahden lapsen äiti, ja useampi ystäväni eli vielä huoletonta elämää sinkkuna tai ilman lapsia. Viimeisen parin vuoden aikana olen kuitenkin oppinut katsomaan sekä itseäni että elämääni armollisemmin, ja pidän näkemästäni. Jopa siinä määrin, etten kääntäisi kelloja taaksepäin, vaikka tilaisuutta tarjottaisiinkin.

Viime päivien aikana olen kohdannut itseni usein saman ajatuksen parissa: Näin on hyvä, tässä ja nyt. Yli neljäntoista vuoden jälkeen oma puoliso on tuttu ja turvallinen. Huumori on nivoutunut yhteen ja sitä on paljon -myös vaikeina aikoina. Kaksi kultaista lasta, jotka ovat opettaneet enemmän elämästä, kuin elämä itsessään olisi koskaan pystynyt opettamaan. Paljon virheitä, virhearviointeja, pettymyksiä, surua ja murhetta. Niitä mahtuu lähes jokaiseen elämään, niin myös omaani. Mutta juuri nyt olen se ihminen, millaiseksi tähänastinen elämä on minut koulinut.

Tässä ja nyt. Kun katson taakseni, huomaan viimeisen vuoden antaneen valtavasti. Se on poistanut hartioilta raskaan taakan ja antanut tilaa hengittää. Se on vahvistanut ihmissuhteista parhaimpia ja tärkeimpiä, ja luonut harmoniaa kaaoksenkin keskelle. Olen nauranut enemmän kuin jaksan edes muistaa, tulistunut pienistä ja kiukutellut välillä kuin pieni lapsi. Myönnän, saatan olla kaikessa impulsiivisuudessani myös hankala. Mutta niinhän meillä jokaisella on luonteemme, valoineen ja varjoineen.

Tässä ja nyt. Olla sekä rakastettu, että rakastaa. Arkisen elämän turvallisessa syleilyssä elämä tuntuu korvaamattomalta lahjalta. Eletty elämä ja aika jättävät jälkensä, enkä juuri nyt antaisi yhtään haavaa tai ryppyä pois. Päivälliseksi on nakkisoppaa ja ruokaseurana ne kaikki tärkeimmät. Voittaa mennen tullen gurmeeravintolat.
Varsinkin kun on se tiskikone! 😉

Tallenna

Tallenna

Olipa onni, että sain eilen vaihdettua lentoni aikaisempaan ja aamuyön matkustamisen sijaan sain painua oman sängyn tuttuun ja turvalliseen syleilyyn väsyneenä, mutta hyvinkin onnellisena. Uni tulikin muuten heti, ja nukuin kuin tukki! Tämä päivä onkin sitten pyhitetty suurilta osin sille ”tilien tasaamiselle”, eli kotitöitä, kotitöitä ja ehkä vähän lisääkin kotitöitä. Rauli-myrskyn tuhot jäivät onneksi omalla tontilla pieniksi, vain yksi säpäleiksi hajonnut Bergs Potterin isompi ruukku harmittaa. Nyt täytyy tosin olla kiitollinen, että selvittiin tällä kertaa vain yhdellä kukkaruukulla, vaikkakin Bergs Potterin ruukut aiheuttivat hiukan kuolan valumista myös Tukholmassa.

Kollegoiden seurassa vietetyt päivät ovat olleet antoisia niin monella tapaa, että kaikkien ajatusten purkamiseen vaadittaisiin ehkä enemmän, kuin muutama blogipostaus, ja ihan kaikkia ei ehkä silti tarvitse edes purkaa. Olen juuri nyt äärettömän kiitollinen paitsi hyvästä ja hauskasta seurasta, myös tilaisuudesta peilata omaa ajatusmaailmaansa ja toimintaansa muiden tuntemuksiin. Naureskelin viikko sitten miehelleni, että olen selvästi tullut vanhaksi, kun Pokémon Go ja Snapchat tuntuvat omasta mielestäni vain nykyajan humputuksilta (onnistuin kuulostamaan kaikessa uppiniskaisuudessani ihan omalta isältäni, jonka mielestä aikoinaan veivattavan lankapuhelimen vaihtaminen näppäiltävään versioon oli tyystin turhanpäiväistä kotkotusta). Viikonloppu todisti kalkkeutumiseni, sillä totesin matkaseuralaiseni varsinaisiksi snäpittäriksi. Mutta hei, Maria ja Essi opettivat myös minua, eli kenties vanhakin koira voi vielä oppia uusia temppuja! Ja jos nyt en snäppitaituriksi muutu, niin tarjosin ystävilleni ainakin aihetta nauruun kaikella yksinkertaisuudellani.

Luonnollisesti tyttöjen kanssa tuli juteltua some-ilmiöistä  ihan laidasta laitaan. Ja aika samanlaisia ajatuksia meillä oli ihan jokaisella niin bloggaamisesta ja yksityisyydestä, kuin kaikista eri medioiden kautta tulleista lieveilmiöistä. Veteen piirretyt viivat konkretisoituvat kummasti kun ajatuksia saa vaihtaa ja vahvistaa kanssasiskojen seurassa. Ehkä joskus aikoinaan sitä tuli enemmänkin analysoitua vaikkapa ilkeää kommenttia, mutta tätä nykyä taitaa jo useamman bloggaajan nahka olla sen verran parkittua, että suurin osa tästä kategoriasta koetaan lähinnä huvittavana. Raskaan päivän jälkeen (punaviinilasin äärellä) meitä nauratti esimerkiksi äärettömästi Essin vanhaan reseptipostaukseen tullut kommentti ”Tuli täyttä *askaa”. Tämä ja muutama muu esimerkki naurattavat itseäni vieläkin, ja niinhän sen kuuluukin olla; Muutaman päivän yhteiselo antaa hymynaiheita vielä monen monituista vuotta, mutta todennäköisesti seuraavan viikon tirskahtelen nauramaan ihan spontaanisti pitkin päivää.

Blogien ja snäppien lisäksi vatvottavaksi pääsi tietenkin myös Instagram, josta onkin muodostunut varsinainen runsaudensarvi lieveilmiöineen. Tässä kategoriassa huvittavimmiksi koettiin tietysti ostetut seuraajat, joita joillekin ilmestyy kymmenentuhatta ihan yhden yön aikana. Äärimmäisen nolo juttu, johon valitettavasti sortuu jo ihan liian moni tätä nykyä. (Noin yleisesti päädyimme siihen lopputulokseen ja neuvoon, että mikäli joku haluaa olla instakuuluisa, kannattaa niiden seuraajien lisäksi ostaa myös niitä tykkäyksiä kuvilleen.)

Vaikka viikonlopun aikana tuli moneen kertaan huokaistua, että mihin tämä maailma on menossa (kyllä, itse huokailin juurikin näillä sanoilla), tajusin samalla, että bloggaaminen on se mun juttu, ja tykkään tehdä tätä hommaa ihan valtavasti. Uusia ja älyttömän kauniita blogeja syntyy jatkuvasti lisää, mutta olen silti iloinen, että olen saanut seurata aitiopaikaltani miten blogit, kuten muukin sosiaalinen media, on muuttunut ammattimaisemmaksi, hiotummaksi  ja harkitummaksi. Kun on aloittanut aikoinaan niillä postimerkin kokoisilla pokkarikuvilla, osaa suhtautua myös omaan kehitykseensä armollisemmin; En ole edelleenkään ammattikuvaaja, vaan ihan tavallinen (ja ehkä vähän jo kelkasta pudonnutkin) blogia kirjoittava perheenäiti.

Mulle on aina tuottanut vaikeuksia omien vahvuuksien listaaminen, mutta kuten yleisesti väitetään, ystävät tuovat parhaat puolesi esiin. Joten jos nyt joutuisin kertomaan vahvuuteni, se olisi ehdottomasti itselleen nauramisen taito. Ja mikäli yksi ominaisuus ei jostain syystä riittäisi, lisäisin, että osaan tehdä sen yhä pissaamatta housuihini.

Aivan mahtavaa uutta viikkoa!

Elämään mahtuu kasapäin niin hyviä, kuin huonojakin aamuja. Edellä mainitut ovat yleensä niitä, joiden jälkeen koko päivästäkin tuppaa tulemaan parempi, kun taas jälkimmäisiä halutaan välttää juuri siitä syystä, että huono aloitus päivälle tuo usein mukanaan vastoinkäymisiä ja kireää pinnaa pitkin päivää. Indiedaysin ja Nespresson yhteistyön myötä kirjoitan teille nyt hiukan sitä, mikä on oma näkemykseni hyvistä ja huonoista aamuista, sekä annan omat niksini päivän parempaan aloitukseen. Enemmän Nespressosta ja suhteestani kahviin, voit lukea Rakkaudesta hyvään kahviin-postauksesta.

Huono aamu on omalla kohdallani pahimmassa tapauksessa sitä, että maitopurkki kaatuu lattialle, kiire kiristää pinnaa, ja lapsille tulee tiuskittua ihan tahtomattaan. Meillä kaikilla on hetkemme, niin hyvät kuin huonot, ja joskus aamuisin (valitettavasti) näytän itsestäni ne vähiten mairittelevat ominaisuudet. Takuuvarmasti huonoon päivänaloitukseen vaikuttaa omalla kohdallani kolme asiaa: Kiire, stressi ja väsymys.

Uskon itse siihen, että hyvää aamua pitää alkaa valmistelemaan jo illalla. Kun kodin siistii illalla viimeiseksi, ei aamulla tarvitse heti herättyään katsella tiskejä, tai lattialla ja pöydillä lojuvia romuja. Jo illalla on hyvä myös katsoa huomisen vaatteet valmiiksi, sekä pakata reput ja laukut. Tällä pienellä ennakoinnilla säästää aamun kiireessä niin aikaa, kuin hermojaankin. Lisäksi tulevaan aamuun voi varautua kunnon unilla, eli yksinkertaisesti menemällä nukkumaan ajoissa. Positiivista ajatteluakaan ei kannata unohtaa. Jos jo illalla manaa, että hitto soikoon, kun huominenkin on sitä ja tätä, mitä todennäköisemmin se tuleva päivä ei erityisen miellyttävä sitten olekaan. Manailun sijaan kannattaa siis tietoisesti suunnata ajatuksensa positiiviselle radalle: ”Huomenna on taas yksi uusi päivä, josta voin olla kiitollinen” tai ”Huomisesta tulee haastava, mutta minähän selviän siitä”.

Kiire, stressi ja väsymys. Väsymys selätetään menemällä ajoissa nukkumaan, ja loput kaksi sudenkuoppaa käsitellään aamulla. Kiireeseen on nimittäin vain yksi lääke: Varaa aamun kunnolla aikaa! Kun aamuun on laskettu myös niitä ylimääräisiä minuutteja, stressiinkin on mahdollista vaikuttaa.
Meillä herätään aamulla aikaisin. Itse herään tuntia aikaisemmin kuin lapset, koska tiedän, että tarvitsen sen oman hetkeni ennen arjen aloitusta. Kutsun omaa tuntiani kahviseremoniaksi, koska siinä pääosassa on kahvi, ja rauhallinen herääminen uuteen päivään. Tunti kuulostaa pitkältä ajalta, ja ehkä jonkun mielestä myös täysin turhalta, mutta mulle itselleni se on äärettömän arvokas. Kunnon mukillinen kahvia, hiljainen talo ja oma aika. Meistä jokaisella on omat tapansa herätellä kroppa ja pää uuteen päivään, ja siihen kannattaa varata aikaa. Venyttele, käy aamulenkillä, juokse talo parikertaa ympäri tai tee muutama punnerrus. Sytytä kynttilä ja syvähengittele itsesi rauhalliseksi ennen kiireistä päivää. Ja ei, siihen ei tarvita välttämättä tuntia, toisille riittää vartti, toisille vielä vähemmän!

Tähän aikaan vuodesta, kun aamulla ei vielä ole pimeää, tykkään ihailla ihan vain maisemia. Keittiön ikkunasta näkee joelle, ja usva veden päällä on rauhoittavan kaunis. Kynttilöiden polttaminen heti aamulla juontaa juurensa esikoisen vauva-aikoihin. Huonosti nukkuvan ja koliikkia huutavan vauvan kanssa tuli noustua monesti jo neljältä, ja silloin itsensä oli vain pakotettava jaksamaan. Joulun aikaan oli luonnollista polttaa kynttilöitä, mutta lopulta pienistä lepattavista liekeistä muodostui itselleni jonkinlainen elämän jatkumisen symboli. Pakotin itseni tarttumaan uuteen päivään, vaikka mieli oli apea ja väsymys painoi maahan. Nykyisin aamulla sytytetty kynttilä on itselleni myös jonkinlainen voitonmerkki ja muistutus myös raskaista ajoista selviytymisestä.

Meillä aikaiset illat ja aamut pätevät myös lapsiin. Myöhempäänkin voisi nukkua, mutta haluan, että aamulla jää aikaa myös ihan olemiseen. Ja jokainen äiti tietää, että aamulla voi sattua ja tapahtua vaikka mitä. Mutta silloin kun kaikki menee putkeen, aamussa jää aikaa myös leikkiin, ja pidän sitä äärettömän tärkeänä. Myös tulevasta päivästä puhuminen ja lapsen ajatusten kuunteleminen kuuluvat arkiaamuun.

Oma muistilistani parempiin aamuihin kuulostaisi siis jotakuinkin tältä:

• Laita koti illalla vastaanottavaan kuntoon.
• Mene ajoissa nukkumaan ja herää riittävän aikaisin.
• Varaa aamuun aikaa heräämiselle. Rentoudu, liiku, meditoi. Ihan sama, kunhan se on itsellesi miellyttävää.
• Nauti kahvistasi, maistele sen makuja ja kuulostele kuinka heräät uuteen päivään. Syö aamupala rauhassa.
• Nauti myös pakollisista aamurutiineista. Nopeat naamiot ja kuorinnat tekevät hyvää iholle ja saavat ilmeen kirkastumaan. Ne tuovat myös välillä pientä luksusta aamuihin.
• Jos mahdollista, halaa! Halaaminen lisää hyvänolontunnetta ja piristää mieltä.

Joka aamu kaikkia listan kohtia ei voi millään toteuttaa, mutta silloin kannattaa panostaa niihin, jotka ovat mahdollisia. Ja kaikesta huolimatta tulee niitä huonoja aamuja, pinna kiristyy ja syntyy riitoja. Elämää sekin. Yksi asia, jonka koen itse tärkeänä on se, että mikäli lapselle tai muille perheenjäsenille tulee tiuskittua, asia pitää selvittää ennen kuin lähdetään kukin omiin suuntiinsa. Silloin pitää pysähtyä, ottaa lapsi syliinsä, pyytää anteeksi käytöstään ja selittää, miksi purin ärtymystäni tiuskimiseen. Mikään ei nimittäin pilaa aamua  ja alkavaa päivää niin takuuvarmasti kuin huono mieli ja syyllisyyden tunne!

Omaan aamuiseen kahviseremoniaani kuuluu edelleen vahva kahvi. Nespresson uusi Envivo Lungo, on juurikin sitä. Mausteinen ja aromaattinen kahvi herättelee uuteen päivään, ja sopii mitä parhaiten juuri aamukahviksi. Envivo Lungo on vahvuusasteeltaan tasoa 9, ja  sen maussa on mukana tuoksuvaa metsää ja mausteisesta piparkakkua.

Mutta hei, miltäs kuulostaisi, jos voisit saada itsellesi Nespresson kahvikoneen? Ei ehkä yksinään pelasta aamuja, mutta antaa niihin uuden ulottuvuuden. Nyt siihen olisi mahdollisuus, nimittäin aamupaasauksen perään tarjolla olisi:

Lukijakilpailu

Mikä tekee aamustasi huonon, tai vastaavasti, mikä on hyvän aamun reseptisi? Vastaa kysymykseen joko kommentoimalla tätä postausta, tai Instagramissa julkaisemaani postauksen kuvaa, ja olet mukana arvonnassa. Kisaan osallistuneiden kesken
arvotaan Nespresson Lattissima Touch -kahvikone. Osallistumisaika alkaa nyt, ja päättyy sunnuntaina 4. 9. 2016.

Arvontaonnea kaikille tasapuolisesti!