Vitsoja ja palkkoja. Niitä on palmusunnuntai lapsille.

Me käytiin tänäkin vuonna vain muutamassa paikassa, neljässä ihan tarkalleen. Silti suklaasaalis oli sen verran iso, että eiköhän siitä hetkeksi riitä.

Kierros aloitettiin aamupäivällä mieheni isovanhemmilta ja päätettiin juuri minun vanhemmilleni. Että ihan koko päivän ohjelma saatiin tästäkin, ja onneksi ei ihan suklaamunilla jouduttu elämäänkään, vaan mummu laittoi ruokaa niin kisalle, noidalle kuin kuskillekin. Kiva päivä, aurinko paistoi ja tässä on taas paljon mukavaa muisteltavaa.

Suloista palmusunnuntain iltaa teille kaikille. Koitanpas kuroa nuo kommenttien vastailut illalla kiinni.

Ensimmäinen kerhopäivä. Kauhean iso juttu, ja ainakin taas iso juttu äidille. Mulla on ollut perhosia vatsassa koko viikonlopun, olen jännittänyt ja vetistellyt. Ihan turhaan tietysti, mutta kun luonne vain on sellainen.

Meillä esikoisella on vain ja ainoastaan hyviä muistoja seurakunnan kerhosta. Ja, vaikka poika koulussa viihtyykin, ehdittiin viikonlopun aikana käymään läpi ne syyt, miksi hän ei enää voi käydä päiväkerhossa. Niin kivaa siellä aikanaan oli. Askartelua, retkiä, ja ah, ne eväät!
Samat tutut kerhon tädit, ja sama turvallinen tunnelma olivat vastassa tänäänkin. Vaistoamatta naulakkopaikkakin valikoitui tutusta kohtaa.

Vaaleanpunainen reppu hankittiin aikoinaan hoitolaukuksi, mutta tänään sinne pakattiin kerhotossut ja eväsrasia. Samaan aikaan havahduin siihen tosiasiaan, että mun lapset kasvaa ihan liian nopeaan. Toki ihan samaa vauhtia, kuin muidenkin lapset, mutta mulle tuo ajankulku tuntuu nyt vain jotenkin liian nopealta. Tekisi jopa mieli painaa jarrua!

Myönnän, että haaveilen ääneenkin niistä ajoista, kun lapset pärjäävät hetken keskenään kotona, voin lähteä lenkille tai kauppaan vain huikkaamalla, että äiti tulee kohta takaisin. Mutta samaan aikaan musta tuntuu ihan kamalalta ajatella sitä aikaa, kun talossamme ei ole pientä lasta! Seitsemässä vuodessa sitä kuitenkin on tottunut elämään juuri näin. Voinen vain kuvitella miltä se tuntuisi, jos vuosia olisi takana viisitoista.

Liekö itsekkyyttä, tai vain jonkinlaisen tarpeellisuuden tarvetta. Ehkä ikäkriisiä siitä, että kun lapset kasvavat, vanhenen minä itsekin. Joku typerä ajatus siitä, että olisin ikäistäni vanhempi vain koska mulla ei ole enää pieniä lapsia. Kun on useamman vuoden kerännyt dubloja keittiön lattialta päivittäin, pohtii väkisinkin, että mitäs sitä sitten tehdään kun niitä ei lojukaan enää joka paikassa?

Onneksi kolmevuotias on edelleen pieni, ja mulla on aikaa tottua niin dublottomuuteen, kuin siihen, että mua ei ehkä tarvita jatkuvasti. Tai tarvita ainakaan samalla tavalla. Siihen saakka otan kuitenkin kaiken irti tästä elämänvaiheesta. 

Ja, jossain kohtaa laitan ne palikat sitten vintille ja jään odottamaan sitä päivää, kun saan ehkä olla mummu – ja siivota jälleen lattioita leluista.

Bataattivuoka uuniin ja dublot pois lattialta. Mukavaa maanantaita!

Tallenna

Saako teillä lapset laittaa ruokaa, vai hoidetaanko asia niin, että lapset saavat auttaa pikkuaskareissa, kuten pöydän kattamisessa, kastikkeen sekoittamisessa ja tiskien siivouksessa?

Indiedaysin ja Ikean yhteistyö haastoi bloggaajia päästämään lapset keittiöön ja ruoanlaiton pariin. Näin tehtiin myös meillä, mutta ei suinkaan ensimmäistä kertaa. Samaan aikaan kuitenkin monet vanhemmista jättävät lapset keittiöpuuhien ulkopuolelle tai antavat lapsille vain niitä tylsiä tehtäviä, joiden uskotaan onnistuvan helposti. Pöydän kattaminen tai tiskien korjaaminen, ei kuitenkaan anna lapselle tuntumaa ruoanlaiton hauskuudesta, eikä välttämättä innosta jatkossakaan kokkailemaan.

IKEAn Life At Home Reportin mukaan jopa puolet vanhemmista tuntee, ettei heillä ole tarpeeksi aikaa leikkiä
lastensa kanssa, ja asiasta podetaan tietenkin luonnollista syyllisyyttä. Vastaavasti monella lapsella jää saamatta ne perustiedot ruoka-aineista ja ruoanlaitosta, kun vanhemmat eivät uskalla päästää lapsiaan kokkauspuuhiin. Monille pienten lasten vanhemmille arkinen ruoanlaitto on välillä pakollinen paha, jota vain suoritetaan työpäivän päätteeksi. Mutta mitäpä jos lapset ottaisi mukaan keittiöpuuhiin, ja tekisi arkisesta askareesta koko perheen laatuaikaa?

Olen itse oppinut ruoanlaiton seuraamalla ja vierestä katsomalla. Olen saanut osallistua ja auttaa, enkä edelleenkään osaa seurata reseptejä. En ole koskaan joutunut painimaan sen ongelman kanssa, etten osaisi laittaa ruokaa. Yksi suurin tekijöistä on varmasti se, että minulle ei ole lapsena uskoteltu, että ruoanlaitto olisi vaikeaa tai hankalaa. Päinvastoin; Olen saanut kasvaa siinä ajatuksessa, että vain tekemällä oppii.

Lapset hidastavat työtä ja sotkevat keittiön.
Tämä on se ajatus, mikä meitä vanhempia usein ajaa siihen itsenäiseen keittiötyöskentelyyn ja pitämään lapset poissa ruoanlaiton tieltä. Mutta kukapa aikuinen ei olisi joskus saanut tahrittua keittiötä tomaattikastikkeella? Jokaisen sähkövatkain on noussut joskus pikkuisen liikaa vatkattavasta taikinasta, ja tuotosta on saanut pestä niin seiniltä kuin katostakin. Me kaikki epäonnistumme joskus, ja vahinkoja sattuu kaikille – jopa mestareille. Arki-illat ovat kiireisiä ja ruokailulle on tietty aika ennen illan harrastuksia ja muita menoja. Useinkaan aikataulu ei kuitenkaan ole rakennettu viiden minuutin varaan, joten mitäpä siitä, vaikka tekemiseen menisi hetki enemmän. Kukaan ei ole mestari syntyessään, eikä oppia voi opettelematta. Kun yhteinen aika arki-iltoina on kortilla, voi ruoanlaitossa lyödä kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Keittiössä häärääminen on lasten ja vanhempien yhteistä laatuaikaa, mutta samalla perus arkinen askare tulee kuitenkin suoritettua.

Hommat toimimaan!
Mulle itselleni on tosi tärkeää, että keittiö on tila, jossa koko perhe mahtuu työskentelemään samaan aikaan. Ruokaa mahdutaan tekemään yhdessä, mutta keittiössä voi myös leikkiä, tai vaikka makoilla sohvalla. Vaikka lapset eivät aina haluaisikaan osallistua ruoanlaittoon, he näkevät mistä raaka-aineista ateria tehdään, ja saavat halutessaan maistella ja kysellä. Uskon itse, että ruokaa on myös helpompi arvostaa, kun näkee, että se on oikeasti vaivalla tehty, eikä vain nostettu kaapista lastenohjelmien aikana pöytään.
Lasten kanssa on hyvä käydä läpi perusasiat, kuten vaikka se, että liesi ja siinä olevat kattilat voivat olla polttavan kuumia, ja niitä käsitellessä asiaan pitää keskittyä. Juokseminen ja riehuminen taukoaa meillä hetkeksi kun huudan, että ”äiti avaa uuninluukun”. Tällöin lapset osaavat varoa kuumaa uunia, tai sieltä nostettavia astioita.

Jos lapset haluavat osallistua ruoanlaittoon, siihen pitää antaa mahdollisuus. Molemmille lapsille tasapuolisesti, mutta toki lapsen ikä ja taidot pitää huomioida. Meillä esimerkiksi vihannesten pilkkominen ja kuoriminen on esikoisen lempipuuhaa, kun taas pienempi haluaa sekoittaa käsillään tai kauhalla.
Työvälineilläkin on toki osansa, eikä tylsä puukko ole yhtään sen turvallisempi kuin teräväkään. Ruokaa valmistettaessa kannattaa käyttää tarpeeksi suuria ja tukevia astioita, jotta ne pysyvät pystyssä ja pöydällä, vaikka sekoittaminen olisi vähän rajumpaakin. Mausteiden laittaminen ruokaan käy meiltä aikuisilta silmämääräisesti, mutta lapset tykkäävät mitata, joten erilaisten maustemittojen käyttäminen voi myös olla hyödyllistä.
On hyvä, että perusasiat näytetään ja opetetaan, mutta tekotapoja on monia meillä aikuisillakin, ja lapsen omalle tyylille pitää antaa tilaa.
Lapset ansaitsevat myös kiitosta työpanoksestaan. Kehuminen ja kannustaminen pitävät kiinnostusta yllä, ja kokkikaksikko osallistuu mielellään puuhiin myös seuraavalla kerralla.

Lapsilta aikuisille!
Yllä olevat ajatukset olivat siis omiani. IKEA on kuitenkin julkaissut viisi kultaista sääntö lapsilta aikuisille. Näitä ohjeita seuraamalla keittiöstä on mahdollista tehdä kodin hauskin huone:

1. Älä opasta aina tekemään toisin.
2. Älä suutu jos mokaan.
3. Älä hoputa!
4. Miksi ihmeessä ei saisi sotata?
5. Jos väsyy ja kyllästyy, se on ok.

Näin siis meillä syntyi tänään ihan tavallinen lihapullapasta.

Suosittelen katsomaan vielä alla olevan (älyttömän hauskan) IKEAn videon lapsilta vanhemmille. Ainakin itse huomaan, että yhä on varaa parantaa omaa käyttäytymistään keittiössä, ja tehdä ruoanlaitosta entistä mukavampaa myös perheen pienimmille.

Innostamalla ja rohkaisemalla kannustetaan lapset mukaan. Ilman harjoitusta ja epäonnistumista ei kartu kenenkään taidot. Annetaan siis lapsille tilaa keittiössä! Vielä jonakin päivänä me aikuiset saamme istua valmiiseen pöytään!

Mutta kertokaa ihmeessä ajatuksenne asiasta. Pelottaako kokkaavat lapset ja keittiön vaarallisuus, tai ehkä mahdollinen sotku ja siivouksen tarve. Onko ok, että myös lapset saavat olla mukana ruoanlaitossa?

Superia iltaa! Nyt on kyllä vuorossa jo iltapala. 🙂