Jätin illalla hiusharjan ja hiustenkuivaajan keittiön bambunojatuliin. Valkoisella lampaantaljalla ne muistuttivat tänä aamuna erehdyttävästi pientä kissanpoikaa, joka usein valitsi nukkumapaikkansa tuosta lämpimän muurin vierestä. Mutta Olof ei ollut siinä. Ei tänä aamuna, eikä enää koskaan.

Tuntuu äärimmäisen vaikealta selittää lapselle, miksi elämä on joskus epäoikeudenmukaista. Tuntuu hirveältä tunnustaa, että rakkaudella on usein kaksi puolta; Se tuo mukanaan myös surua ja ikävää. Kuinka selittää lapselle, kun ei jaksa ymmärtää itsekään? Mutta se riski on aina olemassa, rakkaudella on hintansa.

Kaksi ja puoli viikkoa on niin lyhyt aika. Silti tuntuu, kuin Olof olisi ollut meillä aina. Tuo väsynyt kissanpoika, jonka vieressä valvoin lauantain ja sunnuntain välisen yön, kuuntelin viimeisen hengenvedon ja näin, kuinka pieni keho lopulta rentoutui syvään uneen. Se tunne, kun piti kertoa lapsille, ettei Olof jaksanut enää aamuun.

Näin oli kai tarkoitettu, ja se asia pitää nyt vain hyväksyä. Kaikkea ja kaikkia ei vain voi pelastaa.

Voi että. Nyt en oikein edes tiedä, mistä aloittaisin tätä asiaa kertomaan, sillä suloisten kissakuvien lisäksi tällä tarinalla on myös surullinen kääntöpuolensa. Mutta lähdetään nyt vaikka siitä, mistä kaikki alkoi.

Eilen oli tosiaan ihana lämmin päivä, ja päätin päivällisen jälkeen nakata Klaaran rattaisiin ja lähteä sulattelemaan pasta-ateriaa. Naapurin pojan oli tarkoitus tulla meille, joten Niilo jäi hetkeksi yksin kotiin. Tehtiin Klaaran kanssa 40 minuutin hikilenkki aivan ihanissa fiiliksissä ja kun siinä viiden jälkeen saavuttiin kotipihaan olikin vastassa aikamoinen porukka. Naapurin poika oli tullut äitinsä ja pikkuveljensä kanssa ja miehenikin oli kotiutunut. Jotain oli kuitenkin tekeillä; tiedättehän miten sellaiset asiat aistii jo kaukaa.

No siinä ne olivat. Kaksi pientä kissanpentua, jotka olivat kovasti pyrkineet meille. Naapuriin oli jo soiteltu, ja naapurit olivat soitelleet edemmäs. Laitettiin Facebookiin kuvaa ja kyselyä, vielä tarkistettiin joku talous soittamalla… Mutta ei, kukaan ei kaivannut kissanpentuja. Toki se varmaankin jossain syvällä sisällä oli meille kaikille tiedossa, mutta jotenkin sitä tietysti haluaa uskoa siihen mahdollisuuteen, että kaikki olisi kuitenkin ihan hyvin ja karkulaiset vain pitäisi palauttaa. Kaksi pientä kävivät ahnaasti kiinni ruokaan ja veteen. Mitä todennäköisemmin yksikertainen nälkä ajoi kaksikon meille.

Meillä on tässä naapuri, joka on enemmänkin ollut tekemisissä löytöeläinten kanssa, ja hän tuli myös paikalle kesken työpäivänsä. Harjaantunut silmä tarkasteli pennut ja huomasi korvapunkin jätöksiä. Mutta mitä kissoille tehdään? Hän ei voisi ottaa kahta pentua tuosta vain, koska taloudessa on jo sekä koira, että kaksi kissaa. Löytöeläinkotiin/koiratarhurillekin soitettiin, mutta hei, katsokaa nyt noita! Niinpä me sitten sovittiin, että vähän myöhemmin naapuri tulisi noutamaan pennuista toisen, ja toinen jäisi meille – ainakin toistaiseksi.

Näissä kuvissa pentukaksikko turvautuu toisiinsa meidän kuistilla ennen kuin toinen noudettiin uuteen kotiinsa. Ja kyllähän me kovasti sitäkin mietittiin, voiko kaksikkoa edes erottaa. Niin tiiviisti he kehräsivät toisiaan vasten. Parin tunnin päästä naapuri saapui takaisin penturuokien kanssa, ja toinen kissoista lähti hänen mukaansa. Siihen me sitten jäätiin tämän toisen kanssa ihmettelemään, että mitäs tässä nyt sitten tehdään.

Se taisi olla aikaisen viime keväänä, kun Niilo lähti naapuriin leikkimään ja tuli itku silmässä kotiin. Tienposkessa makasi kaksi kuollutta kissanpentua. Hirveä tapaus, ja vaikka sillekin halusi jotenkin löytää edes jollain tapaa luonnollista selitystä, ymmärrän kyllä, että kissat on siihen tarkoituksella heitetty. Niistä on haluttu vain yksinkertaisesti päästä eroon. Tuo tapaus luonnollisesti kosketti myös lasta aika voimakkaasti, ja eilen se palasi ajatuksiimme.

Koska mun sisällä on joku, mikä haluaa aina viimeiseen asti uskoa parhaisiin ja onnellisimpiin loppuihin, sanoin lapsille että tämä pentu voi jäädä meille, mutta meidän pitää varautua, että oikea omistaja löytyy ja kissa lähtee omaan kotiinsa. Yön yli nukuttuani totesin kuitenkin miehelleni, että mikäli kissoilla on omistaja, en ehkä halua antaa raukkaa takaisin. Järki sanoo, että se omistajasuhde ei ole kovin tiivis, ja tätä mieltä oli tänään eläinlääkärikin. Hän perusteli heitteillejättöä sillä, että kissa on aliravittu, ja tässä, 10 viikon iässä, se olisi korkeintaan tullut lähimmästä talosta näillä etäisyyksillä. Kyselijöitäkään kun ei ole ilmaantunut. Valitettavasti tämä aika vuodesta on kai juurikin se, kun löytöeläinkodit pullistelevat kissoista ja moni tiputtaa pikkupallerot matkastaan. Tällä kertaa pallerot olivat kuitenkin elossa.

Nyt sekä meillä, että naapurissa, on eläinlääkärin tarkistamat, rokottamat ja loishäädöt saaneet kissanpennut. Perheemme vahvistui pitkästä aikaa pienellä pojalla, jonka rokotuskortissa tosin vielä on nimen kohdalla tyhjää. Jonkin sortin kissanristiäiset on kai tiedossa.

Meidän perheen ei ollut suinkaan tarkoitus kasvaa, eikä suunnitelmissa ollut ollenkaan toisen kissan hankkiminen. Mutta kaipa tämä on se tilanne, jossa kohtalo laittoi sormensa peliin. Vielä edelleen katsomme rauhassa, miten yhteiselo eläinten kesken sujuu, ja mikäli ongelmia tulee, asiaa täytyy miettiä uudelleen.

Kaikesta huolimatta nämä olivat nyt kuitenkin jonkin sortin vauvauutisia. Meitä on nyt yksi lisää!

Mutta hyvät ihmiset: Leikkauttakaa kissanne, jos ette ole 100 prosenttisen varmoja, että haluatte pentuja ja olette valmiita pitämään niistä huolta!!! Pätee uroskissaan samalla tavalla kuin narttuunkin. Facebookista löytyy jopa sivu, joka markkinoi erilaisista leikkauskampanjoista, ja sitä kannattaa mainostaa, vaikka itselläsi ei kissaa olisikaan.

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Josko se arki tästä lähtisikin rullailemaan. Nämä viimeiset viikot ennen lasten kesälomien alkamista ovat aina omalla tavallaan erikoisia. Tuntuu, että tavallisten harrastusten lisäksi illat täyttyvät myös kaikesta siitä kesälaitumille siirtymiseen valmistautumisesta. Silti niissä kiireisissäkin illoissa on oma ihanuutensa. Ja ainakin itselleni tulee nyt helposti omien lasten kautta se nostalginen fiilis lapsuuden kesälomien lähestymisestä. Tiedättehän ne koulun liikuntapäivät, kerhoretket ja luokkaretket. Sitten on kevätjuhlia ja päätöskonsertteja kuten eilen. Opettaja alkaa olla jo melko pihi läksyjen suhteen ja mahdollinen ylimääräinen aika harjoitellaan kevätjuhlan lauluesitystä.

Oma kotiinpaluuni reissulta ajoittui sunnuntain ja maanantain väliseen yöhön, ja olo oli hyvinkin reissussa rähjääntynyt. Mutta kuten aina, tälläkin kertaa kotiin oli äärimmäisen ihana tulla. Toki olikin jo kova ikävä perhettä ja omaa sänkyä, mutta äitiä oli tällä kertaa myös muistettu siistillä kodilla, mikä tuntui vaihteeksi älyttömän ylelliseltä. Pihassa odotti myös kesäkukat, ja muutama kasvimaalle pääsyään odottava taimi. Lapset olivat perjantaina hakeneet ne vanhempieni kanssa perjantaina tuosta ihan meidän naapurista. Saipa oma pihakin silmät kirkastumaan, sillä kolmessa päivässä kaikki oli suoraan sanottuna räjähtänyt kasvuun! Marjaomenapensas, syreenit ja purppuraomenapuu ovat täydessä loistossaan ja vielä torstaina kovin tyhjiltä näyttäneet perennapenkit rehottavat täysinäisinä vähintään vihreästä. Olipa uudet arovuokkonikin innostuneet kukkimaan matkani aikana. Eli ei ehkä tarvitse sen enempää selittää, miten innoissani olen! 🙂

Koska kaiken muun lisäksi myös raparperi ja ruohosipuli ovat kokeneet viikonlopun aikana jonkinlaisen kasvuräjähdyksen, keräsin tänään joitakin ruohosipulin kukkavarsia maljakkoon samalla kun nypin kukkanuppuja pois. Leikkasinpa muutaman raparperin oksankin, koska mies toivoi jo eilen kaurapaistosta.

Nyt siis raparperiherkkuja taikomaan. Mitään kovin järkevää en tässä nyt osaakaan tehdä, sillä kävin aamulla Kyllin kanssa eläinlääkärillä, ja nyt valvontani alla on pieni leikkauspotilas. Kovin normaali toimenpide tuollainen tyttökissan sterilointi, mutta kyllä siinä kaikki äidinvaistot itselläkin lehahtaa pinnalle, kun parikiloinen pikkureppana makaa vallan tiedottomana. Mutta ehkä sitten saadaan juoda illalla raparperikahvit pienen toipilaan kunniaksi. 🙂

Lämmintä ja kesäistä tiistaita. Nautitaan niin paljon kuin vain mahdollista!