{ korut arkeen ja juhlaan }

12.11.2013

Muistatte varmaan perjantaisessa kiireisen viikon lopulta -postauksessa vilahtaneet Pernille Corydonin korut. Kuten mainitsin jo silloin, sain korut tosiaankin blogin kautta ja korvikset päätyivätkin Gloria Blog Awards asuni seuraan, mutta pieniä ja siroja koruja on tullut käytettyä ihan arkisemmankin asun kanssa. Kuten olen ennenkin kertonut, olen aika huono käyttämään koruja, ja kaikki liika härpäke saa olon tuntumaan vain joulukuusimaiselta. Esimerkiksi korvisten suhteen kriteerini on se, että niiden kanssa voi nukkua ja urheilla. Samasta syystä suosin myös pieniä siroja kaulaketjuja näyttävien statement korujen sijaan. Täytyy kuitenkin myöntää, että tämä nyt niin trendikäs, eri pituisten korujen yhditäminen antaa aika mukavasti lisäilmettä asulle. Pitkä koru tulee roikkumaan kaulassani myös ensi viikonlopun Indiedays inspiration -juhlissa!

pernille1

Mutta hauskinta tässä on se, että samanlaisen kahden kaulakorun ja korvisparin setin, saisin arpoa myös teille lukijoilleni! Kuten Pernillen edellisissäkin arvonnoissa, voittaja saa itse valita haluaako setin kullan vai hopean sävyssä, toisille kun se hopea istuu kuitenkin paremmin. Kaikki Pernille Corydonin koruthan on valmistettu hopeasta! Nyt on siis mahdollista voittaa itselleen korut pikkujouluja piristämään tai jouluista asua kaunistamaan.

pernille3

Palkintosettiin kuuluu pitkä Twisted -kaulakoru, lyhyempi Double Star -kaulakoru sekä Twisted Open Coin corvakorut.

pernille2

Mukaan arvontaan pääset kertomalla oman suosikkisi Pernille Corydonin valikoimista. Jätä vastauksesi viimeistään maanantaina 18.11. 2013  ja olet mukana arvonnassa!

Usein kysytte jälleenmyyjistä, ja Pernillen sivuilta löytyykin nyt lista suomalaisista koruja myyvistä putiikeista. Pikkulinnut ovat kuitenkin laulaneet, että lisää ostopaikkoja on tulossa!

Energiaa tiistaihinne. Täällä on ainakin niin uuvuttavan pimeää, että tekisi mieli painua peiton alle ja nukkua aurinkoisempaan päivään! Talviunet, ne vois olla kivat!


{ taas raskaana? }

11.11.2013

No tulipa otsikko! Mutta ei sentään, ei tässä nyt taas siunatussa tilassa olla, äitiystakissa kuitenkin.

Muistatteko viime syksynä hankkimani Mom2moM merkkisen vihreän äitystakin. Silloinhan perustelin hankintaa sillä, että takkia voisi hyvinkin käyttää myös raskausajan jälkeen. Aika pitkään on takki kuitenkin saanut komerossa roikkua. Viime keväänä ei todellakaan tehnyt mieli pukea äitiysvaatteita ylleen, mutta nyt syksyn koittaessa annoin takille taas mahdollisuuden. Ja hei, tässä rennossa arkisessa rönttölookissa on kutakuinkin sama, mistä mallistosta takki on ostettu!

mom2mom 2

Okei, myönnän, että vetoketju kiinni vedettynä olo alkaa vieläkin hiukan ahdistaa, sillä tuo rinnan alle tuleva rypytys kyllä vähintäänkin korostaa vatsanseutua. Ja, jotta pienessä kylässä ei leviäisi villit juorut, kuljen mielummin takki auki.

mom2mom 3

Pinterestin innoittamana kokeilin taas pitkästä aikaa rentoa sivuniskanutturaa, ja se syntyin nutturavalkin kanssa helposti ja nopeasti. Pelasti taas yhden huonon hiuspäivän tuo Pinterest! Jalassa mielipiteitä jakavat Please Jeanssit. Toiset tykkää, toiset ei. Kuulun ensimmäiseen joukkoon, ja vaikka myönnän, ettei nämä nyt niin naisellisuudella ole pilatut, mukavuus on kuitenkin omaa luokkaansa.

mom2mom 1

Neule on vanha (H&M), huivi BeckSöndergaardin (saatu) ja jalassa viimetalviset vuorelliset nahka-conssit. Eli oikein mukavaa päästä varpaisiin!

Tässä asussa on nyt hoidettu kerho- ja kauppareissut. Seuraavaksi ruokaa pöytään, ja sitten illaksi urheilemaan. Ihan mukava maanantai!

Rentoa ja mukavaa iltaa kaikille!


{ kiireisen viikon lopulta }

08.11.2013

Ajattelin lokakuun tehdessä loppuaan, että hyvä niin, josko arki tästä jo rauhoittuisi ja kiireet tasoittuisivat. Valitettavasti marraskuun ensimmäinen viikko ei tuonutkaan toivottua helpotusta, ja elo onkin jatkunut kohtalaisen aikataulutetusti. Aika on muovailuvahaa, sanoi joskus omaani viisaampi suu. Totta, valintoja on tehtävä, tunnit on saatava joustamaan.
Joku varmaan muistaakin kun puhuttiin keväällä siitä päivittäisestä tunnista. Yksi tunti liikuntaa. Joka päivä. Tunti omaa aikaa. Se oli lupaus, ja samalla haaste, jonka heitin teille. Kevät on ohi, mutta oma haasteeni jatkuu. Vaikka loppukesästä asiat muuttuivat ja liikkuminen jäi, herättelin syksyn tullen itseni jälleen liikkeelle tajuttuani, miten huonoon kuntoon olin päästänyt itseni. Ei paitsi fyysisesti, vaan henkisesti myös. Seinät kaatuivat niskaan ja olo oli rättiväsynyt. Herätyksenä toimi neuvolareissu, jossa vastasin terveydenhoitajan kysymykseen ”on mulla joka viikko 60 minuuttia omaa aikaa”. Kalenterit ja arki laitettiin uuteen järjestykseen, ja nyt omaa aikaa on joka päivä. Vähintään se tunti, mutta välillä enemmänkin. Vahan muovailuun tarvittiin tervettä järkeä ja itsekkyyttä. Luopumista jostain, kuten aamun unista tai illan sohvapötköttelystä. Ja lopulta se ei edes ole niin kovin vaikeaa! Riittää että päättää. Silloinkin, kun tuntuu, että pitäisi ehtiä tuhannen muutakin juttua.

friday outfit 3

Perjantain tullen voi siis yhtä hyvin huokaista helpotuksesta, kun yksi arkiviikko on viety kunnialla läpi, mutta myös kiittää itseään oman hyvinvointinsa vaalimisesta. Välillä arjesta on vain uskallettava hypätä ulos!

friday i'm in love

Tänään aion palkita itseni lasillisella hyvää viiniä ja pötköttelyllä sohvalla villasukat jalassa. Olen totisesti sen ansainnut!

friday outfit

teeppari ⎜H&M
pöksyt ⎜Day Birger et Mikkelsen
kengät ⎜Tiger of Sweden
Korvikset ja kaulakorut ⎜Pernille Corydon ⎜blogin kautta saadut
tukka ⎜pesemättä
villakoirat ⎜lattialla
Kaikkea ei ehdi millään!

Ihanaa perjantaita!!!!