{ lähdössä kampaajalle }

04.4.2014

Juu, se olis äidin hemmotteluhetki nro 2 jo tällä viikolla! Harmi, ettei ihan kaikki viikot voi olla tälläisiä!
Mutta nyt kuulkaas jännittää! Olen tehnyt päätöksen, että tällä kertaa saa kampaaja heilutella saksia vähän enemmänkin, kuin ottamalla sen ikuisen puoli senttiä latvoista!

Mä en suostunut kertomaan suunnitelmistani edes miehelleni, koska pelkään, että taas joku kääntää mun pään, ja perun koko jutun. Mutta aikuinen mies voi kuulkaas olla utelias! Tämä oli eilen ollut vähällä mennä kampaajani luo, ja maksaa mun käynnin ennäkköön kivana ”lahjana”, jonka avulla olisi sitten voinut ohimennen kysäistä, että mitäs sille vaimon frisyyrille sitten tehdään!
No, onneksi ei sitten kuitenkaan mennyt. Sillä on joku ihme pinttymä nyt siitä, että leikkaan hiukseni lyhyiksi. Tiedä sitten onko enemmän toive vai pelko.  Myönnän kuitenkin, että olen pari kertaa mennyt kehaisemaan Claire Underwoodin lookkia, kun ollaan katseltu House of Cards -sarjaa Netflixiltä.

Jeps heps, mutta nyt mä meen!Laitoin päälleni turvavaatetuksen. Jos ei tunnista itseään muuten, niin ainakin sitten vaatteista.: )
Ja, tässä muuten tää instakuvissa vilahtanut Zaran uusi trenssi. Kovasti olen siinä viihtynyt!

trenssitrenssi 3trenssi 2

Se on perjantai! Nautitaan!!!!


{ farkkupaita }

03.4.2014

Muistatteko kun ostin joulun jälkeen itselleni farkkupaidan ja punaiset pöksyt? No, ne nähtiin silloin molemmat objektiivileikki -postauksessa. Pöksyt ovat nyt jääneet odottamaan lämpimämpiä kelejä, koska niiden lahje on mulle niin lyhyt, että niitä voi käyttää joko korkeavartisen kengän kanssa, tai sitten baltsujen kaverina. Farkkupaita sitä vastoin osoittautui ihan mahtavaksi hankinnaksi! Tästä on tullut mulle sellainen pelastuspaita; tarttuu aina käteen kun en keksi muutakaan. Ja, tätä muuten tapahtuu ihan hiton usein!

Tähän aikaan vuodesta mun pukeutuminen on kaikista hankalinta. Kun haluaisi jo käyttää tennareita, mutta 99,9% housuistani on liian lyhyitä. Siispä kieputaan ihan parien farkkujen ja yksien housujen varassa.
Ja tiedättekö, mulle on jäänyt jostain sellainen kasarikammo, että farkkupaitaa ei voi yhdistää farkkuihin!
Mutta voihan!
Tai ainakin tää musta toimi tosi hyvin. Ehkä se vaan oli eri juttu silloin muinoin, kun farkut ja paita oli hyvin samaa sävyä, ja ainoa, mikä erotti kaksi pussittavaa vaatekappaletta toisistaan, oli korkealle kiristetty vyö. Niin, ja sekin jäi usein farkku- tai nahkatakin alle piiloon. (*puistatus*)

positiivari

Nyt mä olen sitten farkkutyttö melkein päästä varpaisiin, ja tuntuukin sitten mukavalta! Ehdottomasti tämän kevään luottoasu! Ja toimii muuten uuden trenssin kanssa ihan sairaan hyvin!

positiivari 3

Tää oli tällänen positiivarin päivänasu -postaus. Kun ei mulla oikeestaan ollut muuta. Lyö muuten tänään vähän tyhjää, mutta ihmekös tuo, reilun neljän tunnin yöunilla. Tänään aikaisin pahnoille!
Vastailen illalla noihin edellisen kommentteihin, kunhan saan kaksi kättäni vain vapaaksi! 🙂


{ pieniä juttuja, suuria oivalluksia }

01.4.2014

Edellinen vuorokausi oli yksi elämäni rankimmista kokemuksista. Siis fyysisesti. Tauti paitsi teki olon voimattomaksi ihan vain sillä, että mikään ei pysy sisällä, se nosti myös korkean kuumeen. Siinä samalla on tietenkin hoidettava kaksi lasta, joista vanhempi on äitinsä kanssa yhtä huonossa kunnossa. Ja, kaikki varmaan tietää, mitä se tarkoittaa, kun lapsella on oksutauti. Pyykkiä, pyykkiä, siivoamista ja lisää pyykkiä… Mulla on ollut itku aika herkässä. Tai no, ei edes herkässä. Välillä oon vaan itkenyt, kun tuntuu, että voimat ei riitä…
Tänään kuume on poissa, ja olo on huomattavasti parempi, joskaan ei kuitenkaan vielä kovin hyvä. Voimat on koetuksella ihan vain kantaessa pienintä. Rappusten kävely on huteraa ja vähän pelottavaa. Syödäkin pitäisi yrittää, mutta ruokahalu on poissa, mahalaukku kutistunut rusinaksi ja voimat ei vaan riitä syömisen yrittämiseen, saati minkään ruuan laittamiseen, keittiön siivoukseen ym… Kunhan saan lapsille jotain, sillä periatteella nyt mennään.
Olo on kuin milläkin ryytyneellä oksupussilla. Likainen, hikinen, ja muuten vain karsea.

bescksöndergaard clutch

Tänään sattui kuitenkin juttu, joka nostatti mun olon ihan uuteen luokkaan. Niin tyhmältä kuin se ehkä kuulostaakin.
UPSin auto ajoi pihaan, ja raahauduin sohvalta ovelle. Pieni paketti piti repiä heti auki, koska en mielestäni ole mistään mitään tilannut, ja tuli hiukan kumma olo. Onkohan tää oikeesti mulle… Ja tiedättekö! Siellä paketissa oli laukku! Becksöndergaardin iltalaukku, tai clutch, mitenkä sitä nyt haluaakin kutsua. Ja se mätsäsi täydellisesti mun uuteen paljettihameeseen, jonka olin ajatellut laittaa Indiedaysin Blog awards -bileisiin. Siis niihin juhliin, joihin unohdin edellispäivänä ilmoittautua, kun tauti iski. Ja ehkä mä oon vähän pinnallinen materialisti, mutta tiedättekö, multa pääsi itku! Itkin kuitenkin jostain ilon tapaisesta siitä syystä, että toi laukku vei mut hetkeksi tulevaan. Että kyllä tää tästä, vielä mä tuoksun oksennuksen sijaan hajuvedeltä ja ja vedän vihon viimeisten rytkyverkkareiden (,ja kaiken muun, mikä ei ole likaisena) sijaan ylleni ton paljettihameen.

bescksöndergaard clutch 2

Noin niin kuin yleisesti, mä en usko tavaraterapiaan, enkä halua sille tielle lähteä. Mutta, nyt mä jätin sekä hameen, että laukun roikkumaan tuohon eteisen kaapinoveen. Näen ne siitä joka kerta, kun menen pyykkikoneelle, kylppäriin tai vessaan. Korkeuskin on turvallinen, ovat suojassa mahdollisilta vahinkolaukauksilta.
Tuosta kaapinovelta laukku nyt muistuttaa mua siitä, että arkeen mahtuu kaikkea. On hyviä, ja huonoja päiviä, arkea ja juhlaa, ylä- ja alamäkeä. Ja, niistä se elämä koostuu! Kyllä kuulkaas osaa taas arvostaa sitä tavallista (muka hankalaa) arkea ihan uudella tavalla!

Toivottavasti teidän viikkonne on lähtenyt käyntiin vähemmän haastavalla tavalla!

Laukku blogin kautta saatu | Becksöndergaard