Uusi viikko, uusi kuukausi ja uudet kujeet!
Olen haudutellut keväästä asti ajatusta pienestä hiusmuutoksesta. Ei mitään radikaalia, mutta jotakin piristystä kuitenkin. Ensin ei riittänyt rohkeus, ja kesällä en uskaltanut lähteä vieraissa muutosta hakemaan. Nyt kun pitkästä aikaa pääsen tänään luottokampaajani tuoliin, voisi pikku muutos ollakin ajankohtainen. Eikä sillä, etten pitäisi nykyisistä hiuksistani, vaihtelu kuitenkin virkistää!
Lähden tänään kampaajalle siinäkin mielessä innoissani, että on oikeasti todella ihanaa päästä hetkeksi pois kotoa. Pois tästä kaaoksesta ja hetkeksi pois tarrautuvan taaperon seurasta. Muistan nyt hämärästi, että esikoisenkin kohdalla oli tämä sama vaihe. Kun äiti ei saisi tehdä oikein mitään, ei mennä vessaan, ei laittaa pyykkiä koneeseen, ei syödä – ei mitään. Lohduton itku ja huuto, jos joutuu hetkeksi pois sylistä, kukaan muu ei saa pukea, pestä hampaita jne. Onhan se toki ihanaa olla lapselleen tärkeä, mutta tälläinen ripustautumisen kausi on myös raskas. Samaan aikaan kun miettii väkisinkin, ehtiikö halata tarpeeksi myös esikoista, antaa jakamatonta huomiota myös toiselle lapselle. Sitä joutuu väkisinkin katsomaan silmiin omaa rajallisuuttaan, ja sekös ihmistä kauhistuttaa. Mutta sitä se äitiys on; Jatkuvaa mittailua. Olenko riittävän hyvä, teenkö kaikkeni, voisinko enemmän…
Äitiyden kiemuroista maallisempiin aiheisiin; Tämän parituntisen vapaani kunniaksi ajattelin oikein jättää farkut ja villasukat kotiin. Voi kun tuntuukin taivaalliselta olla hetki ilman maalitahroja (jos siis kirjavia kynsiä ei lasketa)!
Mutta nyt mä kipitän jo!
Ihanaa maanantaita, uutta viikkoa ja syyskuuta kaikille!
Pus!
