Entinen vaaleanpunaisen vihaaja täällä hei! Ajattelin luoda teihin uskoa, ja todistaa, että kyllä tästäkin taudista pääsee näköjään eroon. Ei vaan, ei mun antipatiat tällaisia uturoosan sävyjä kohtaan ole koskaan niin pahat olleet, mutta kun vielä seitsemän vuotta sitten lastenvaatteissa oli vallallaan se sellainen karkkipinkki ja fuksia rajasin koko vaaleanpunaisen kategorian vältettävien (tai kielettyjen) listalle. Oli Noa Noan Miniaturet ja Kappahlin newbiet. Muuten murretut vanhan roosan sävyt oli jokseenkin kiven alla. Nykyään niitä onneksi on, ja voi että kuinka pelkäänkään sitä päivää, kun pieni tyttöni ei suostu niihin enää pukeutumaan. Toisaalta nämä sävyt on onneksi pysyneet muodissa niin pitkään, että vaaleanpunainen ei ihan vältsysti ole enää vain pikkutyttöjen väri. Tai siltä minusta ainakin tuntuu seistessäni tässä asussa vaaleanpunaisen sävyisessä olohuoneessa. Ja varsinkin katsoessani, miten miniatyyreiltä nuo olohuoneen kalusteet näyttävät vierelläni. 😀
Hassu juttu nämä värit. Olen aina ollut farkkutyttö ja rakastanut sinistä. Kuitenkin sinisen unikon edellisen tulemisen jälkeen olin noin niin kuin sisustamisen mielessä aika täynnä sinistä ja taisin vannoa ihan julkisesti ettei sitä meille enää tule. No niin vain on tullut ja monessa muodossa ja voi että kuinka haaveilen jatkuvasti erilaisista sinisen sävyisistä tapeteista. Viimeisinpänä William Morrisin sinisävyisestä willow boughs -tapetista. Ja sitten taas vaaleanpunaiseen olen haksahtanut oikeastaan vasta viime vuosina. Ehkä siksi, että lapsillekin lopulta tuli enemmän niitä kauniita vaaleanpunaisen sävyjä. Ja oikeastaan myös siksi, että olen kokenut vaaleanpunaisen (sinisen ja valkoisen ohella) helpoksi väriksi. Oli kyse sitten sisustamisesta tai pukeutumisesta, se on jotenkin helppo ja turvallinen.
Vaikka meille jokin talven tapainen päiväksi tai pariksi saapuikin, niin kyllä mulla silti on jo kevät mielessä. Ja onneksi se kevät tuo myös äärimmäisen luonnollisella tavalla väriä elämään. Ei hetkeen jaksa miettiä tapetteja tai oikein muutakaan, kun puutarhakausi pääsee alkamaan. Mutta siihen nyt menee vielä tovi. Ja sillä aikaa vaikka sitten sitä vaaleanpunaista.
Nämä mun pöksyt on Elloksen alesta ja neule se sama Samsøe & Samsøe.
Silirimpsis, se olis perjantai! Illan ohjelmassa disco, sellainen varsin kova 0-3. luokkalaisten naamiaisbailu. Riittänee oikein hyvin meikäläiselle, ja nukkumaankin pääsee ajoissa, mikä on mulle sitä parasta perjantaihupia.
Tänne satoi viime yönä ihan oikea ensilumi, ja edelleen taivaalla leijailee lunta. Tosi kaunista. Harmi vain, että seuraavat kaksi päivää pitäisikin sitten sataa vettä. No, mutta ei saa antaa sen häiritä, päätin, että viikonlopun aikana kaivetaan jo vähän jouluisempia juttuja esiin ja viritellään kotiin oikeanlaista tunnelmaa. Sain viime perjantaina amarylliksen ja tuossa keittiön pöydällä se sojottaa eikä ymmärrä avata kukkiaan, vaikka kuinka kauniisti yritän kuiskutella sille. Mutta ehkä sekin siitä kohtaloonsa alistuu.
En ole mikään kauhean kova korujen käyttäjä, lähinnä mulla on korvikset ihan sillä, ettei reiät kasvaisi taas umpeen, mutta aina välillä yritän toki hiukan ahkeroitua tässäkin asiassa. Nyt viimeisimpänä villityksenä isot makrameehapsut korvissa, niistä onkin pakko vinkata myös teille. Vaikka korvikset on suuret, ei silti tule mikään joulukuusiolo, siitä pitää ihana nudesävy huolen. Klaaran entisen hoitotädin tytär tekee näitä ja muita koruja ja asusteita käsityönä. Siitäkin ihanat korvikset, että ovat oikeasti paikallista käsityötä, eivätkä Kiinan tinkelitankelia. Ja ehkä uskaltaudun kokeilemaan jotain vähän värikkäämpääkin. Valonlilja löytyy Facebookista ja Instagramista. Ainakin sieltä Instan kohokohdista löysin hinnastokin.
Lapset pääsivät tänään jo puolilta päivin koulusta, joten perjantai-iltapäivä on otettu rennosti, nautittu kynttilänvalosta ja lumesta. Viikonlopulle olisi synttäreitä, säbäpelejä ja jossain määrin isäinpäivääkin. Toivottavasti ulkoilua, kirjoja ja sohvaa myös, koska balanssi.
Vaikka en mikään varsinainen syksyn fani olekaan, tykkään kuitenkin ihan älyttömän paljon rutiineista ja niitä, jos mitä syksy ja arki ovat pullollaan. Meillä on keittiön komeron oven sisäpuolella sellainen iso lukujärjestys, johon on laitettu kaikki harrastukset, kellonajat ja harrastuspaikat. Ollaan todettu, että se on ainoa toimiva keino pitää langat käsissä, ja siitä jokainen voi koska tahansa tarkastaa illan ohjelman. Lukkarista voi ottaa itselleen myös puhelimeen kuvan, jos vaikka pitää voida luntata päivän mittaan. Tuo lukkari kuvataan myös äidilleni, koska näin mummu ja pappakin ovat kartalla siitä missä me milloinkin mennään. Lokakuuhun mennessä tuo harrastuskuvio alkaa tosin olla jo aika hyvin hallussa!
Meillä isoveli pelaa jalkapalloa ja salibändyä. Jossain kohtaa yritettiin saada mahtumaan mukaan myös yleisurheilua, mutta koska näissä lajeissa harjoituksia on useamman kerran viikossa plus pelit ja turnaukset, yleisurheilu todettiin lähes mahdottomaksi toteuttaa. Klaara taasen harrastaa telinevoimistelua ja balettia, ja aivan kuten veljensäkin, hänkin on saanut itse valita harrastuksensa. Molemilla lapsilla on toki lisäksi musiikkijutut, joten aikatauluja riittää. Niin kauan, kun kuitenkin itse haluavat ja jaksavat näillä mennä, me aikuisetkin teemme kaikkemme, jotta homma toimii.
Mulle on todella tärkeää antaa lapsilleni liikunnallisen elämän malli, ja siksi tuossa meidän lukkarissa lukee myös meidän vanhempien harrastukset. Meillä lapset tietävät kyllä koska äidillä on jumppa, mutta ovat oppineet ymmärtämään senkin, että aikuiset lähtevät liikkumaan myös nopealla varoitusajalla ja meillä homma toimii. Kun pakkaan illalla reppuani, Klaara toteaa, että äiti menee varmaan aamulla salille. Ja se on ihan ok. Toki tuoreessa muistissa on nekin ajat, kun en olisi saanut lähteä minnekään. Olen äärimmäisen kiitollinen miehelleni, joka tuolloin piti huutavaa lasta sylissään ja sanoi, että lähde äkkiä. Eikä lapseni siitä rikki mennyt, että äiti oli tunnin verran poissa. Päinvastoin, sillä aikaa saattoi olla ihan hauskaakin ja kotiin tuli huomattavasti iloisempi äiti.
Koko sydämestäni toivon, että jos jotakin, niin voisin istuttaa lapsiini liikkumisen iloa ihan koko elämän ajaksi. Se ei tarkoita, että lapsistani pitäisi tulla huippu-urheilijoita, vaan enemmänkin sitä, että liikkuminen on yksi elämän peruspilareita kuten nukkuminen tai syöminen. Olen käynyt molempien lasten kanssa äiti-lapsijumpassa, mutta molemmat ovat myös aika varhaisessa vaiheessa ilmaisseet halunsa päästä liikkumaan yhdessä muiden lasten kanssa ilman meitä vanhempia. Olkoonkin, että se on alkuun tarkoittanut sitä, että seisomme jossakin turvallisen välimatkan päässä.
Puhuttiin tässä jokin aika sitten mieheni kanssa tästä nykyisestä harrastusrumbasta ja siitä, että jossain kohtaa lapsille tulee ehkä se vaihe, kun liikkumaan ei enää huvittaisikaan lähteä. Vaikea tosin kuvitella kun ovat melko meneväisiä molemmat, mutta mietittiin, että näinkin voisi kenties joskus tapahtua. Ja kun sitten mietittiin, että miten me nyt vanhempina voitais kuitenkin lujittaa sitä lasten intoa liikkua ja harrastaa, päädyttiin siihen, että meidän tärkein rooli on mahdollistaa ja kannustaa. Silloinkin kun ehkä itsestä tuntuu uuvuttavan turhauttavalta selviytyä arjen aikatauluviidakosta, sitä turhautumista ei saa kaataa lasten harteille. On se sitten viikonloppujen pyhittämistä pelimatkoille tai seuratalkoita, teemme voitavamme ja olemme mukana. Ollaan todettu, että se on vähän kuin laittaisi rahaa pankkiin, kun panostaa lasten harrastamiseen ja liikunnalliseen elämäntapaan. Terveiden elämäntapojen lisäksi kun nuo treenit ovat oiva tapa oppia myös esimerkiksi sosiaalisia taitoja.
Me pääsimme Klaaran kanssa esittelemään teille Prisman sporttimuotia ja ollaankin siis näissä kuvissa ihan päästä varpaisiin Prisman valikoiman vaatteissa. Danskin tanssivaatteet Prismassa olivat mieletön helpotus, kun Klaara aloitti balettitunnit. Puku on ostettu jo aikaisemmin, mutta nyt vihdoin löytyi mustien tossujen tilalle tarpeeksi pienet vaaleanpunaiset harjoitustossut. Niiden lisäksi syksyyn varauduttiin uusilla säärystimillä, jotka lämmittävät mukavasti matkankin ajan. Nämä mun pöksyt ovat samaa merkkiä, ja vaikka tämä Danskin onkin tuttu Klaaran tanssivaatteista, itselleni housut ovat ensimmäiset kyseiseltä merkiltä. Mutta, jos metsästät napakoita housuja korkealla vyötäröllä, ja vielä sellaisia, jotka pysyvät ylhäällä koko jumpan ajan, suosittelen testaamaan nämä. Muista vain ottaa tarpeeksi pieni koko! Puman collarihuppari on myös Prisman sporttimuodin syysuutuuksia ja toimii itselläni kivasti lämmikkeenä jumppatopin päällä. Molemmissa vaatteissa on kerrankin sellainen pitkäraajaisellekin sopiva mitoitus! Tykkään myös näistä väreistä, utuisesta sinisestä ja hempeästä roosasta ja onhan se totta, että kun treenivatteet tuntuvat ja näyttävät kivoilta, niitä on myös ilo pukea päälleen ja käyttää.
Meille Prisma on helppo ja luonteva ostospaikka kun tarvitaan harrastusvälineitä lapsille tai aikuisille. Urheiluliikettä meillä ei ole ollut enää vuosiin, mutta koska kaupunkiin ajaa vajaassa tunnissa ja sinne kuljetaan viikoittain lasten harrastusten vuoksi, Prismassa käynti on helppo ja vaivaton tapa hoitaa myös tarvittavia ostoksia. Ja toki pitkät aukioloajat ovat pelastaneet niiltä arki-illan paniikkihetkiltä, kun onkin todettu, että esimerkiksi uimahousut ovat mystisesti kadonneet, tai hiihtomonot eivät todellakaan mahdu seuraavana aamuna jalkaan. Prismasta on tullut hankittua kaikkea luistimista ja uimalaseista jumppamattoon ja kahvakuulasta pyöräilykypärään. Viime talvena sieltä ostettiin kolmet sukset, ja olin äärimmäisen kiitollinen hyvästä ja asiantuntevasta palvelusta.
Vaikka lapsilla onkin omat harrastuksensa ja liikunta on meille aikuisille sitä omaa aikaa, tietyssä määrin myös yhdessä liikkuminen on tärkeää. Se voi olla ulkoilua tai Klaaran tahtiin hiihtämistä. Toisaalta jalkapallolla kikkaillu tai tanssiesitysten seuraaminen olohuoneen sohvalta kuuluvat mielestäni siihen yhdessä olemiseen. Ennen kaikkea mielestäni on kuitenkin tärkeintä, että sen mahdollistamisen lisäksi on aidosti kiinnostunut siitä, miten treenit tai pelit ovat sujuneet. Niin onnistumisten kuin pettymystenkin jakaminen on tärkeää ja lapsen on hyvä oppia jo varhain, että aina ei voi onnistua, mutta siitä ei pidä myöskään lannistua.
