Sitä ei jotenkin osannut edes ajatella, että elokuun saapuessa pitäisi taas vetää farkut jalkaan, mutta niin siinä kävi. Voihan räkä! Kesä ja kesämekot olisivat saaneet olla vähän pysyvämpi olotila. Mutta jos farkut olivatkin vain tauolla, niin sitten on tuo toinen juttu, johon en ikinä uskonut pukeutuvani. En siis koskaan, ikinä enkä milloinkaan. Nimittäin olkatoppaukset! Huhhuh, kaikkea kanssa, mutta siinä ne nyt ovat. 😀

Siinäkin mielessä hassua, että olen aina vähän kokenut ongelmaksi tämän Y-mallisen varteni, mutta ehkä tämä on sitä ”korosta sitä, mitä et voi piilottaa”. No, olkatoppaukset joka tapauksessa tarttuivat mukaani ja tässä sitä ollaan. Taisin vain kiikuttaa kassalle väärän kokoisen puseron, kun muistaakseni se sovituskopissa hyväksi havaitsemani oli pikkuisen pienempi. Tai pikkuisen vaatimattomampi just ehkä hartiaseudulta. No, niin tai näin, tässä sitä nyt ollaan harteikkaampana kuin koskaan. Että never say never, olkatoppaukset ovat palanneet!

Ajattelin muuten aloittaa virallisen kynttiläkauden just nyt heti elokuun alkuun. Pitää taas kaivaa kaikki mahdolliset hyggeilytaidot esiin, mikäli sää ei ymmärrä muuttua kesäisemmäksi pikapuoliin. Ja sitten pitää varmaankin laatia jokin isompi plääni syksyn varalle. Mutta ei mennä siihen vielä. Elokuu on kuitenkin kesää ja sillä hyvä!

Mutta hei, sateesta ja koleudesta huolimatta ihanaa elokuuta. Lupailivat myös helteiden paluuta. Minä ja olkatoppaukseni olemme valmiina! 😍

 

 

 

 

Tuossa kun lapseni kanssa keskustelin uuden huonekalun tuoksusta, tulin miettineeksi, miten vähän meillä on tähän kotiin ostettu uusia huonekaluja. Oikeastaan lähes kaikki on vanhasta kodista ja suuri osa tietenkin myös vanhoja huonekaluja. Sänkyä, bambupöytää, työpöytää ja joitakin tuoleja lukuunottamatta ollaan menty vanhoilla. Ja niistä mä tykkäänkin. Joskus mietin, että uudenaikaiset liukuovikaapit kai nielisivät enemmän tavaraa sisuksiinsa, mutta kyllä nuo vanhat kaapit on huomattavasti kauniimpia. Ja samoin toki tykkään meidän kirjakaapeista, vaikka ne ei mitään antiikkia olekaan. Mutta ajattomat omalla tavallaan. Ja onhan ne toki aikanaan ollut meidän häälahja itsellemme, joten kiva ihan siinäkin mielessä, että kestävät aikaa. 😀

Mun pääsiäsineule, tai tipuneule, valmistui viimein. Kerran jo nakkasin sen seinään, kun onnistuin epähuomiossa neulomaan helman aika pitkäksi, mutta kierteelle. Itse asiassa kahdesti! Mutta sitten kaivoin sisuni ja neuleen esiin, ja lopulta siitä tuli tosi ihana! Mä ehdin vuosia ajatella, että neulominen ei vain yksinkertaisesti ole mun juttu. Äitini on superkäsityöihminen, joka pitää villasukissa ties millaisen määrän ihmisiä ja neuloo lähinnä vain palmikko-, pitsi- tai kirjoneulesukkia, virkaa parisängyn peitteitä ja kaikkea maan ja taivaan väliltä. Äiti on myös pitänyt kohta puolen sukua islantilaisneuleissa ja neuloo välillä parisataa pipoa ja junasukkia sairaalaan. Ihan vain välityönä. Samoin siskoni innostui käsitöistä ja islantilaisneuleita ja kirjoneulesukkia tulee melkoisella vauhdilla. Molempien tuotoksia olette nähneet paljon täällä blogissa, joten voitte ehkä uskoa, mistä puhun. No, joka tapauksessa mä ajattelin aina, että musta ei yksinkertaisesti ole tuohon. Mutta en tiedä, onko se tämä korona-aika vai mikä, mutta loppuvuodesta sain päähäni, että neulon villapaidan. Ja neuloin. Sellaisen tasona tehdyn ainaoikein neuleen, joka oli niin tylsän värinen, että tein sen lopulta ihan kiukulla loppuun ja päätin, että panostan sen jälkeen väreihin. Ja tämä on toiminut. Onneksi mulla on tosin kaksi ihanaa opettajaa. Ja tuntuuhan se nyt aikuisenakin aika hyvälle, kun oma äiti sanoo olevansa minusta ylpeä. 😀 Tosin olen kyllä todennut, että äiti saa yhä pitää meidän perheen villasukissa.
Mutta tämä siis sinulle, joka ajattelit, ettei käsityöt ole sua varten tai että et osaisi. Jos minä pystyn, niin voisin vaikka vannoa, että kaikki joilla on kaksi toimivaa kättä pystyvät! Tärkeää on muistaa vain, ettei tarvitse olla yhtä hyvä kuin joku muu. Ei mulla ole mitään saumaa kilpailla äitini tai siskoni kanssa, mutta sen mä olen myös hyväksynyt. Olen ehkä sitten jossakin muussa jutussa parempi.

Täällä on muuten lumet kadonneet ja katujen harjaus on jo hyvässä vauhdissa. Jälleen kerran mulla jäi istuttamatta iso kasa kukkasipuleita syksyllä ja ajattelin, että ne olisi kiva kaivaa maahan vaikka viikonloppuna. Kevättä kohti mennään, ja se tuntuu jotenkin todella ihanalta!

 

Kun tuo Marimekon viserrys tuli myyntiin nukuin suoraan sanottuna onneni ohi. Hinta oli kova ja minä taasen pihi, ja hups vain, hame olikin joka paikasta loppu. Ystäväni onnistui kuitenkin löytämään itselleen hameen kokoa suurempana kuin itse olisin hankkinut. Vaan sitten mallasin kateellisena sitä ystävän hametta ja totesin, että koko olisi ollut mullekin just passeli. Harmitti ihan kauheasti, mutta minkäs teet. Tulee uusia hameita, ajattelin, ja niin koko asia sitten lopulta unohtui. Kunnes kohtalo oli sitä mieltä, että tämä hame on just mun juttu. Onnistuin nimittäin olemaan Instagramissa juuri kun Kivilahden Jonna latasi myyntiin vaatekaapin siivouksen tuotoksia. Ja kerrankin olin ajoissa jossakin. Hintakin oli niin sopu, että ajattelin ensimmäisellä epäonnistumisellani olleen selkeästi jokin tarkoitus.

Edustin viikko sitten konfirmaatiossa vähän konservatiivisemmassa asussa, mutta kun eilen juhlittiin itse rippijuhlia, valitsin vähän rennomman ja räiskyvämmän asun jossa olin muuten kuin kotonani. Liian musta tai mustavalkoinen pukeutuminen ei oikein ole mun juttu, mutta korallinpunaiset unikot kevensivät kokonaisuutta ihanasti.

Täytyy sanoa, että aikanaan kun mulla oli ollut unikkoja parinkin huoneen verhoissa, astioissa ja jopa kännykänkuorissa, ajattelin, että tätä uutta tulemista tuskin ehkä nähdään. Primavera -astiat meni aikoinaan kirppikselle ja unikkoastiat ja purnukat myös. Unikkoverhot taasen annoin lainaan mieheni veljelle, ja tässä jokin aika sitten selvisi, että hän puolestaan oli kiikuttanut ne konttiin. Tämän uuden tulemisen unikot taidan säilöä visusti. Jos en itselle, niin ehkä seuraavalle polvelle.

Kivaa sunnuntaita. Meillä niinkin leppoisa tunnelma kuin siivouspäivänä vain voi olla.