Muistan vielä hyvin ajan, jolloin sana valokuvaaja toi ensimmäisenä mieleeni kameran kanssa heiluvan miehen. Harrastajavalokuvaaja oli niinikään mies, taskuliiviin pukeutunut ja kenties keski-iän ylittänyt luontoharrastaja. Elettiin aikaa, jolloin kuvaaminen oli miesten juttu, ja ehkä juuri tästä samaisesta syystä, myös koolla oli merkitystä: Mitä isompi kalusto ja kameralaukut, sen ammattitaitoisemmasta tyypistä oli todennäköisesti kyse.
Vaan ajat ovat muuttuneet ja Olympus on hyvä esimerkki siitä, että nykyinen teknologia voidaan pakata pieneenkin pakettiin. Ja mikä parasta, kuvatessa voi pitää ihan reilusti kiinni naisellisuudestaan! Yhteistyössä Indiedaysin ja Olympuksen kanssa kuvasimme kevään blogigaalaa edeltävänä perjantaina muotikuvia kera Olympus PEN Accessory World -tuotteiden.

Nämä ihanat asusteet on nimenomaan tehty Olympuksen PEN -kameroille, mutta vaikka itse kuvaankin hiukan isommalla OM-D -kameralla, ne pari tuotetta, jotka itselläni sarjasta on, soveltuvat kyllä isommallekin laitteelle. Esimerkiksi tuo seuraavissa kuvassa näkyvä Leather Collection -valikoiman nahkainen kameralaukku nielee oman kamerani lisäksi myös kolme objektiiviä, mikä on aika hyvin, kun puhutaan kuitenkin pikkulaukusta. Laukku on ollut itselläni käytössä niin, että kameran lisäksi olen kuljettanut siinä kännykkää ja maksukortteja, joten nahkalaukku on samalla toiminut kuin mikä tahansa käsilaukku. Toinen oma (ja ihan päivittäisessä käytössä oleva) suosikkini on Style Collection –valikoiman Necklace Strap Be my Rockstar -olkahihna. Myös se näkyy nyt noissa kahdessa alemmassa kuvassa, ja onhan hihna jossain postauksessakin vilahtanut. Toisin kuin joku luuli, kyse on tosiaan kameran olkahihnasta, eikä uudesta laukusta. 🙂

Olkahihnoja vaihtelemalla onkin tosi helppo asustaa kamera sopimaan asuun. Ei siinä nyt niin kauheasti tietysti hienostella tarvitsisi, kun kotona kuvailee pyjamanhousuissa, mutta kyllä juhliin on hauskempi ottaa mukaan kamera kauniilla hihnalla. Accessory World -kameralaukut ovat myös huomattavasti tavallista laukkua turvallisempi vaihtoehto kameralle, sillä ne on suunniteltu nimenomaan suojaamaan kameraa. Oma Leather Bag -laukkuni pitää sisällään myös pehmeitä irrotettavia väliseiniä, joilla kameran ja objektiivit voi turvallisesti erotella laukun sisälle, ja jokainen osa pysyy varmasti turvassa, eivätkä ne myöskään kolhi toisiaan.

Kuvauksissa kameran takana hääri loistava Lars Johnson. Harvemmin mitään ehdottelen vieraille miehille, mutta Larsilta kysyin kyllä heti, josko hän voisi muuttaa meille ja korvata kuvillaan esimerkiksi peilin! Taitava tyyppi, ei voi muuta sanoa!

Ihanaa sunnuntaita!

”Tällä kertaa kaikki muuttuu…”
”Oon ollut tosi tyhmä ja ymmärrän sen nyt. Mutta lupaan, ettet enää koskaan joudu kärsimään”
”Mä muutun, lupaan!”
”Nyt laitan asiat kuntoon, saatpa nähdä!”

Nämä ja tuhannet muut tyhjät lupaukset olet vuosien varrella kuullut. Jo vuosia olet järjelläsi ne myös tyhjiksi ymmärtänyt, mutta ihmisellä on luontainen taipumus uskoa asioiden paranevan. Luontainen taipumus kuitenkin ajatella toisesta ihmisestä hyvää. Varsinkin kun kyse on läheisestä, rakkaasta ihmisestä.

Entä kun yksikään tuhansista lupauksista ei toteudu? Sanat jäävät helisemään tyhjinä ja onttoina. Tämäkään kerta ei muuttanut mitään, kaikki on kuten ennenkin. Mutta silti tulee uudet lupaukset, tai oikeastaan ne samat, mutta tällä kertaa täynnä uutta toivoa ja uutta uskoa. Ehkä tällä kertaa se toinen ihan oikeasti tarkoittaakin sanomaansa, ja jos et usko, mitä sitten käy? Näet, miten paljon toinen on pahoillaan, pyytelee anteeksi, soimaa itseään… Olisi sydämetöntä olla uskomatta, antamatta uutta mahdollisuutta. Eikö?

Joka kerta tajuat menneesi lankaan. Alat pitämään itseäsi typeränä ja tyhmänä. Helppona narrattavana, joka uskoo kaiken. Mietit mikä sinussa on vikana. Löydät läjän syitä itsestäsi, et selvästikään ole muutoksen arvoinen. Kenties pyydät liikaa, vaadit toiselta mahdottomia? Ehkä olet ansainnut pettymyksesi omalla käytökselläsi? Kun asiaa tarpeeksi kääntelee, vika todella on sinussa itsessäsi.

Mutta samaan tapaan kuin järjen ääni varoitteli tyhjistä lupauksista, se kuiskii välillä korvaasi, ettei vika ole sinussa. Että olet tyhjiä lupauksia arvokkaampi, ansainnut jotakin parempaa. Ymmärrät, että uskominen suureen muutokseen vaatii pieniä tekoja – jonkinlaisen todisteen edistymisestä. Ja, kun mitään ei tapahdu, asiat avautuvat eteesi uudessa valossa.

”Aina pitää yrittää loppuun asti, ei saa luovuttaa.”
”Lopussa kiitos seisoo, ja sitkeys kyllä palkitaan.”

Näin meille opetetaan jo lapsena, mutta kenen loppua pitää odottaa? Kenen sitkeydestä oikeastaan on edes kyse? Kuinka monta kertaa ihmisen pitää pettyä, syyttää itseään ja antaa anteeksi? Kenen paha olo ja syyllisyys on etusijalla?

Niin kaunis kuin ajatus muutoksesta voikin olla, se menettää lopulta hohtonsa, ja ymmärrät, että kaiken sen ajan ja energian, jonka olet haaskannut haaveisiisi, olisit voinut käyttää elämiseen: Toteuttaa muita unelmia, sekä suojella itseäsi tyhjiltä lupauksilta ja turhilta pettymyksiltä.

Koska jossain kohtaa totuus valkenee sinulle. Tajuat asioiden muuttumattomuuden ja huomaat, että se tekee paljon kipeämpää kuin petetyt lupaukset. Ja se sattuu eniten juuri siitä syystä, että ymmärrät itse satuttaneesi itseäsi kaikkein eniten. Kun lopulta anelet anteeksiantoa itseltäsi, ymmärrät, että se loppu tarkoitti juuri tätä.

Se, että päästää irti, ei automaattisesti tarkoita luovuttamista. Joskus asioiden todellinen tila pitää vain hyväksyä ja jatkaa elämää eteenpäin. Eikä loppukaan koskaan ole pelkästään loppu. Samaan aikaan se on aina jonkin uuden alkua, ja joskus uusi voi olla parempaa, kuin vanha. Se mahdollisuus kannattaa ainakin katsoa!

Tänään piti päästää ulos nämä ajatukset. Ulkoilutin myös pellavamekkoa, jolla juuri ja juuri aamulla tarkeni nahkatakin ja ison huivin kanssa. Hurrr, kun oli kylmä!

Toivorikasta torstaita!

Tallenna

Vaikka tämän ihanan lämpöaallon aikana on tullut vietettyä paljon aikaa pihahommissa ja mitä ihmeellisemmissä vaatevalinnoissa, ne kaikki ”fiksummat hetket” on tullut vedettyä uudessa suosikissani Niinmun -pellavamekossa.

Muistanette, kun esittelin Support your local -paitani, jonka tilasin Virpin My Country Home -putiikista. No, tuolloin Virpi kysyi, josko haluaisin testata hänen omaa Niinmun -pellavamallistoaan, ja koska en (hävettävää kyllä) omista yhtään kunnollista pellavamekkoa, vastasin tietysti myöntävästi.

Kuten hyvin tiedättte, on vaatteita ja sitten vaatteita. Niitä toisia tulee hankittua hetken mielijohteesta, ja vaikka vaatekaappi pullisteleekin, sieltä ei tunnu ikinä löytyvän mitään päällepantavaa. Ja sitten on vaatteita, jotka sopivat melkein tilanteeseen kuin tilanteeseen, ja nyt musta tuntuu, että pellavamekko on juuri tätä jälkimmäsitä sorttia.
Tässä mekossa kivaa on väljä leikkaus, vilpoinen materiaali, ja se, että olo ei kesämekosta huolimatta ole alaston. Huomaan nimittäin iän tuoneen jonkinlaista ”verhoutumisen tarvetta”. Joka paikkaan ei vain halua mennä olkapäät paljaina. Alastoman olon välttämisen lisäksi, kesämekko hihoilla kiinnostaa myös siitä syystä, että se suojaa auringon haitallisilta säteiltä. Tämäkin ajatusmaailma kuvastaa varmasti jonkinlaista iän tuomaa viisautta.

Jäin oikein pohtimaan, miksei vaatekaappini sisältöön aiemmin ole kuulunut vastaavanlaista vaatetta. Toki suurin syy viime vuosina on ollut se, että valmismekot ovat yleensä itselleni liian lyhyitä, ja säädyllistä mekkoa on lähes mahdoton löytää (tämä mekko valmistettiin toivomaani pituuteen).
Mutta, myönnän, että vielä muutama vuosi sitten karsastin ”telttaan” pukeutumista. Kyllä, minä oikeasti nuorempana ajattelin, että kenenkään itsetunto ei voi parantua siitä, että vartalonsa piilottaa liian väljään vaatteeseen. Muistan myös hyvin aikoinani (varmaankin iltapäivälehdestä) lukemani varoitukset tunika + legginsit -muodista. Ihminen kuulemma lihoaa huomaamattaan kun pukeutuu liian mukavasti, eikä kiristävät vaatteet muistuta linjojen vartioinnista. Miettikää nyt oikeasti, mitä soopaa meille naisille syötetään – siitäkin huolimatta, että varsinaiset kureliivit poltettiin jo melkein sata vuotta sitten!

Niinpä koen nykyään väljän mekon (tai muun vaatteen) enemmänkin tapana korostaa vaikkapa sääriä (tai muuta kehonkohtaa, jota kukin haluaa korostaa), kuin peittäää sen enempää mitään muotoja tai muodottomuutta!

Niinmun -tekstiilit ovat täysin kotimaista suunnittelutyötä, mutta mikä parasta, koko mallisto myös tehdään ihan alusta loppuun Suomessa. Ja, vaikka tuotanto onkin kasvamassa, pääpointti koko Niinmun -tuotemerkissä on kotimaisuus ja siitä Virpi haluaa pitää myös kiinni. Ihailtavaa, sanon minä!

Musta tässä on myös tosi ihanaa se, että aviopari lyö osaamisensa yhteen ja Virpin valikoimista löytyy myös kotimaista puusepänosaamista. Loistavaa!

mekko⎮niinmun /saatu
laukku⎮Marc by Marc Jacobs
sandaalit⎮Sophie Snoor
koru⎮Pernille Corydon /saatu