Vuosi 2014 ei ehkä ollut minun vuoteni. Kauniisti ilmaistuna parempiakin on tullut elettyä. Tai, ehkä sittenkin on väärin sysätä kaikki paha koko vuoden niskaan, ehkä mielummin sen viimeisen puolikkaan päälle. Sanotaanko vaikka ajanjaksolle juhannuksesta jouluun.

Vuosi sitten olin täynnä tarmoa, uusia ideoita, unelmia ja haaveita. Energiaa riitti projektista toiseen, mutta kesän koittaessa jotakin tapahtui. Moni asia alkoi mennä pieleen. Tuntui että jatkuva kiire ei hellitä koskaan, eikä aikaa perheelle ja parisuhteelle löydy mistään. Uskottelin itselleni, että kuopassa sitä on ennenkin oltu, ja aina sieltä on vain noustu. Mutta samaan aikaan kun puskin väkisin eteenpäin, työntäen huolet ja murheet taka-alalle, alkoivat ongelmat ja murheet pesiytyä vahvemmin sisälleni. On ehkä vaikea selittää, että kahden lapsen naimisissa oleva, ja kutakuinkin puhelias ja sosiaalinen, äiti kokee itsensä yksinäiseksi, mutta niin vain tapahtui. Syksyn aikana muutuin entistä yksinäisemmäksi haudatessani pahaa oloa sisälleni. Alkuun olin ehkä yksinäinen omassa pienessä kuplassani, mutta syksyn edetessä irtaannuin lahjakkaasti myös sosiaalisesta elämästäni.

Syksy toi tullessaan kivut ja säryt. Pelkkä toisen kosketus teki välillä kipeää. Vanha olkapäävaivakin yltyi entisestään, eikä tavarat pysyneet kädessä. Saliharrastuksen suhteen oli pakko nöyrtyä, enkä keksinyt itselleni mitään korvaavaa henkireikää. Oli päiviä joina en saanut aikaiseksi pestä hampaitani, saati pukea rintaliivejä päälleni. Uusi elämä ja energia olivat aina tulossa huomenna. Oli päiviä kun ruoka ei maittanut tippaakaan, ja päiviä, joina olisin voinut syödä suruuni kaiken sillä hetkellä irtoavan. Tuntui, että peilistä tuijotti päivä päivältä vanhemmat kasvot, uupuneet ja onnettomat.

Jossain kohtaa kaikki padot murtuvat, ja niin kävi onneksi hieman ennen joulua. Pahat ja rumatkin asiat pitää sanoa välillä ääneen. Pelkkä muutoksen ajattelu ei tuota tulosta, vaan kissa on nostettava pöydälle. Asioita ei välttämättä voi korjata hetkessä, mutta aloittaakseen matkansa on löydettävä ne heikot kohdat, jotka kipeimmin muutosta kaipaavat. Ylisuorittajan ja itsekyykyttäjänkin ensimmäinen askel on todeta, että vähempikin riittää.

Eniten ehkä harmittaa se, miten olen kohdellut itseäni. Onhan sitä ennenkin uudenvuodenlupauksia rikottu, mutta tällä kertaa se saavutti odottamattomat mittansa. ”Pidän itsestäni huolta ja annan aikaa itselleni”. Suuret ja kauniit ajatukset jäävät niinkin yksinkertaisen asian jalkoihin, kuin arki. Jossakin kohtaa lakkasin vain välittämästä. Tällä hetkellä en rehellisesti edes tiedä mitä painan. Alkaako painoni kuutosella vai seiskalla, ei hajuakaan! Saattaa ensi alkuun kuulostaa jopa ihan hienolta jutulta, mutta välinpitämättömyys toi mukanaan paljon muutakin – huomattavasti vähemmän kaunista.

Viimeisen puolen vuoden aikana sähköpostini luonnoksiin on tallentunut kaksi erokirjetta Indiedaysille. Ei siksi, että olisin innoissani hypännyt omalle alustalle, vaan koska tuolloin tuntui, että loppu on tässä. Että se, mikä minusta irtoaa on sanottu ja kuvattu, muuta ei enää ole. Noiden kahden päivän aikana uskoin, että asiat eivät järjesty, eikä tilanteesta ole ulospääsyä.

Onneksi päätöksenteko ei ole koskaan ollut vahvimpia puoliani. Olen nuoruuden äkkipikausuuksien myötä oppinut nukkumaan yön yli. Tästä taidosta olen nyt kiitollinen monessakin suhteessa. Iman (useammankin) yön yli nukkumista asiat voisivat olla vuoden 2015 alussa melko lailla eri tavalla. Näin on kuitenkin hyvä.

 ”Ei enää koskaan tämän kaltaista vuotta!”
Näin totesimme eilen mieheni kanssa. Päätin, että siinäpä on uudenvuodenlupausta kerrakseen. Tällä kertaa aion myös pitää lupauksestani kiinni. Sokeriton tammikuu on sekin mielessäni, hyvän olon metsästäminen tulee kuulumaan vuoteeni 2015. Virheistään onneksi oppii, ja joka vuosi viisastuu. 🙂

Suuret kiitokset teille kaikille, jotka olette kanssani tämänkin vuoden jakaneet. Ylä ja alamakiä mahtuu meidän jokaisen elämään, ihmisiä kun ollaan – niin siellä kuin täälläkin. Täysin töyssyttä tuskin kukaan selviää, mutta koko sydämestäni toivon teille kaikkea hyvää uuteen vuoteen 2015! Tehdään siitä parempi, tai vaikka entistäkin ehompi.

Halauksin, rutistuksin ja kiitoksin,
Emilia

Pikkuhiljaa alkaa olla vuosi paketissa. Samalla ajattelin laittaa myös joulun pakettiin – tosin kokematta siitäkään sen suurempaa stressiä. Huomisesta lähtien alkavat nisset, ja muut jouluiset jutut, kulkea kohti vinttiä. Talvesta, ja kodin talvisesta asusta, en toki ajatellut vielä luopua. Nautin kynttilän tuomasta tunnelmasta, ja jopa keittiön pienestä männystä niin paljon, että ne saavat kaunistuttaa arkeamme vielä pitkälle kevättalveen.

Kuten olette saattaneet huomatakin, blogi on ollut viime päivät vähän lomavaihteella. Olen yrittänyt olla ottamatta stressiä siitäkään, ja ladannut jollakin tapaa akkuja tulevaan. Kommentteihinne allan vastailla pikkuhiljaa tänä iltana.

Sain mieheltäni joululahjaksi uuden puhelimen, johon vanhan iPhoneni korti ei kuitenkaan sopinut. Samalla päätin, että vaihdan liittymäni operaattorilta toiseen, koska täällä meillä kuuluvuus on erittäin heikko. Jostain syystä olen tuotakin juttua saanut vain lykättyä, ja uusi hieno puhelin lojuu yhä täysin käyttämättä. Huomenna otan itseäni niskasta ja hoidan liittymäasian kuntoon. Ehkä ensi vuonna Instagramkin saa uutta puhtia!
Tosin mulla on just nyt vähän huijattu olo, sillä mieheni tutki noita liittymäjuttuja ja valitsi sieltä mulle sopivan. Parikymppiä kuussa. Huh, olen tähän saakka maksanut 40-70 euroa kuukaudessa puhelinlaskua uskoen nuoreen poikaan, joka vakuutti epäilyistäni huolimatta, että pienempi datapaketti riittää mulle täysin hyvin. Helposti huijattava asiakas ei voi kai kuin katsoa peiliin.

Suuret kiitokset myös kaikista hiirivinkeistä, joita jaoitte. Meillä nuo vieraat ovat toistaiseksi pysyneet noissa vähemmän asutuissa tiloissa, kuten keittiön alla olevassa kellarikerroksessa ja puuliiterissa. Myös talon kylmiin osiin, joita onneksi ei enää niin paljon ole, hiiret ovat silloin tällöin uskaltautuneet. Myrkkyjä en haluaisi käyttää, sillä muistan vielä aika hyvin olohuoneeseen leijailleen hajun lemun, kun viime kesänä talon alla jokin kuollut koki mätänemisprosessinsa. Yök! Räpsät ovat siitä hyviä, että niistä raadot saa heti pois ja kauas asutuksesta. Enemmänkin tosiaan olen joutunut vain pelkäämään sitä talon rakeinteista kuuluvaa rapinaa, johon Idahhh antoikin hyvän vinkin. Nimittäin, että kunnon bassonjytke ajaa saman asian kuin pistorasiaan laitettavat karkottimet. Kaikkia basistivitsejä uhmaten olenkin nyt aika onnellinen, että yksin lajin edustajista asuu meillä. Tänään saatin hetken kokea sellainen kunnon soolo, joka sai astiatkin helisemään. Luulisi hiirulaisten pelästyneen! 🙂

Viimepäivät ovat olleet rentouttavia ja lomafiilis on tullut tarpeeseen. Koen olevani valmis uuteen vuoteen ja auringon tuomaan lisäenergiaan. Vain uusi kalenteri on yhä hankkimatta, minä kun olen sen verran vanhanaikainen, että tarvitsen yhä sen paperilehtisen mustan kirjani, jotta elämäni pysyy kasassa ja minä siellä missä kulloinkin pitäisi.

Ei tämä vielä ole vuoden viimeinen päivä, eikä vuoden viimeinen postauskaan, mutta haluan silti jo nyt kiittää teitä kaikkia. Blogivuosi on ollut monella tapaa innostava, ja tuonut eteeni paljon uusia ajatuksia ja oivalluksia. Siitä suuri kiitos teille! Todellakin toivon, että tämä ei tule olemaan se viimeinen vuosi, ja joulu, joka tässä blogissa laitetaan pakettiin.

Halauksin ja kiittäen!

❤︎❤︎❤︎

Viimeinen virallinen joulunpyhä on kääntymässä kohti loppuaan. Tämän illan taidan pyhittää kirjalle ja mukavalle asennolle. Jalat ylös, nyt tuntuu siltä. Olo on ähky ja puhku, mutta jouluruokaa on yhä kaapit pullollaan, eikä siinä mitään; Tykkään kyllä! Ja, päästäänpä helpolla seuraavien päivien ruokailujen kanssa.

Koitin tänään aamulla kiireessä napsia lapsista virallisia joulukuvia, ja pääsinpä itsekin mukaan. Muistoja joulusta, jonka jonkinasteinen päättyminen aiheuttaa pientä haikeutta. Siinä se nyt oli, taika raukeaa keskiyöllä, ja elämä jatkuu. Muutama päivä vielä tätä vuotta edessä, ja nyt onkin hyvä miettiä, että miten ne haluaisi viettää.

Jätän ajatustyön kuitenkin huomiselle, sillä tänään aion nauttia ihan vain aivot narikassa.

Voikaa hyvin ja paksusti. Nautitaan joulun viimeisistä hetkistä!

Ihanaa iltaa!