Sairastelua. Tylsä sana, mutta minkäs teet. Kuume on kyllä poissa, mutta rehellinen kausiflunssa vie voimat, samoin huutava korvatulehduspotilas, joskin tämäkin jo alkanut tänään helpottamaan. Tässä kun nyt olen pari päivää ”lepäillyt”, toisinsanoen jättänyt blogin pois päiväjärjestyksestä, on ollut tietenkin aikaa miettiä yhtä jos toistakin juttua. En tiedä, onko se pelkästään hyvä asia ihmiselle, jolla on taipumus kelailla kaikkea vähän liiankin syvällisesti, mutta ajatustoiminta on tuntunut luonnolliselta, kun kaikki muu toiminta on rajoittunut sylinä olemiseen.

Kun on aikaa miettiä, ajatus karkaa väkisinkin siihen, mikä mättää. Tiedättehän, kipeänä lähestulkoon kaikki tuntuu kurjalta, ja elämä ihan hemmetin tyhmältä. Ja, toki se kipeänä oleminen on se, mikä mättää, mutta väkisinkin tulee ajatelleeksi myös vaihtoehtoa, entä jos en sairastelisi. Houkutteleva ajatus kaiken kaikkiaan, pysyä terveenä ja täynnä virtaa. Tämän ajatusketjun kautta päästään niinkin tavalliseen asiaan kuin kehon vastustuskyky, ja kykyyn puolustautua pöpöjä vastaan.

Skipataan suoraan vastustuskyky, joka meillä kaikilla on yksilöllisesti rakennettuna sisäämme. Samoin se seikka, että kehomme vuosien varrella myös oppii puolustautumaan tietynlaisia pikkupöpöjä vastaan. Unohdetaan käsienpesu ja muu hygieniaan liittyvä, ja keskitytään siihen mitä jää jäljelle:

Terveellinen ja monipuolinen ruokavalio, liikunta ja hyvä peruskunto. Normaalipaino ja aktiivinen elämäntapa. Riittävä lepo ja uni, stressittömyys, rentous ja elämänilo, sekä kuulemma myös maalaiselämä, puutarhanhoito, pihatyöt ja koira. Pitkä lista asioita, joihin itse vaikuttamalla vastustuskykyään voisi nostaa, tai hioa ainakin paremmaksi. Koska kyseessä on itselleni jo neljäs nuhakuume viimeisen 12 kuukauden aikana, katson totuutta silmiin, ja myönnän käsi sydämellä, etteivät kaikki palaset ole kohdallaan.

Ajatusjuna kulkee eteenpäin, ja tartun kohtiin, joissa olisi huomattavasti petrattavaa. Liikunta, lepo ja säännöllinen ateriarytmi. Rakennuspalikat positiiviseen elämänasenteeseen ja elämisen iloon, niihin ehkä omalla kohdallani kaikken ratkaisevimpiin seikkoihin, kun mietitään vastustuskykyä ja energistä oloa. Nyt ollaan siis noidankehässä nimeltä aika.

Aikaa ei voi taikoa lisää, sitä ei voi ostaa, ja sen lainaamisestakin on tehty kuuluisa kasku, ”minkä taakseen jättää, sen edestään löytää”. Sitä on kaikilla saman verran, ja sen käytön suhteen lähinnä oma luovuus ratkaisee. Niinpä olen päättänyt olla luova. Koska tähän ikään mennessä olen oppinut tietämään, mistä energiani helpoiten ammennan (liikunta) ja mikä energiatasojani parhaiten vaalii ( 8-10 tuntia unta ja säännöllinen ateriarytmi), olen ollut lähinnä vain tyhmä joustaessani näistä muka kaiken muun kiireellisemmän vuoksi.

Niinpä heitän pakan pöydälle. En voi taikoa näille kulmille kuntokeskusta lapsiparkilla, mutta voin priorisoida muuten. Kenties edessä on blogittomia päiviä, kotijumppaamisen opettelua, ja tosi aikaisia aamulenkkejä vaatien tosi aikaisia iltaunia. Tavoitteena energisempi olo ja rennompi elämänasenne.
Kuukauden kokeilu, joka alkaa nyt!

Aurinkoa keskiviikkoonne!

Liirumlaarum, olisihan se pitänyt arvata! Vaan eipä käynyt mielessä, että luonnollisesti lasten pöpöt voivat tarrata äitiinkin. En edes hiljaa mielessäni toivonut säästyväni itse taudilta. En, koska ei tullut mieleenkään sairastella. Ei nyt, kun ei ole aikaa, pelkkää tekemistä ja kiirettä. Vaan minkäs ihminen flunssapöpölle voi! Näitä tulee ja menee, ja nyt vain toivon tämän tulleen menevän yhtä nopeasti kuin se tulikin!

Kukkia piristykseksi, kuinkas muutenkaan. Viidenkympin ranunculuspuska, suolainen hinta, joka lähentelee törkeää. Vaan minkä kukka hinnalleen mahtaa. Onhan ne kauniita, siitä ei pääse minnekään.

Näitä yrttejä tuijotellen, ja toisia sisäisesti nauttien, yritän saada tämän nuhakuumeen poistumaan ennätysajassa. Lauantaille olisi yhdet synttärijuhlat järjestettävänä, ja se vaatii tietenkin jauhopeukalointia ja siivoilua. Nyt siis pari päivää voimien keräystä ennen kunnon puristusta.

Pysykäähän terveinä!

Mukavaa sunnuntai-iltaa!

Silirimpsis!
Se olisi sitten torstai, vaikka mielestäni voisi ihan vallan mainiosti olla jo perjantai. Ei sillä, että mulla olisi sellainen perjantaifiilis, vaan ihan siitä syystä, että viikko on tuntunut pitkältä kuin nälkävuosi. Yhden potilaan sijaan sairastavia lapsia on kaksi, ja nuhakuumeen lisäksi meitä on sitonut kotiin myös vatsapöpö. Koska viikonloppu meni vähän noissa reissufiiliksissä, laskin kauppareissut, ynnä muut arkiset asiat, suosiolla seuraavaan viikkoon. No, täällä sitä sitten on jumitettu, ja tajusin eilen illalla, etten ole sunnuntain jälkeen käynyt roskista tai postilaatikkoa pidemmällä. Hassua sinänsä, että yleensä tälläiset muutamat päivät ei itseäni paljoa keikuta, mutta eilen illalla, kun sain lapset nukkumaan, tuntui, että seinät kaatuvat päälle. Voi, miten ihanalta olisi tuntunut heittää tossut jalkaan ja lähteä juoksemaan!

No, tänään olikin sitten pakko kaivaa auto viikon lumilastin alta (ja sitä oli muuten paljon!), ja lähteä kauppaan ja muille asioille. Tiskiaine loppu, pesuaine loppu, jopa näkkäri ja kananmunat olivat loppu! Siitä hassu talous, että suklaata sentään löytyi! 🙂

Siinä samalla kun hamstrasin ruoka- ja apteekkitavaraa (kenties hieman liioitellustikin), nappasin kolme nippua syvän violetteja tulppaaneja mukaani. Mielessä pyöri vain mainoslause ”…kukkansa ansainnut..”, vaikka alkuperäinen iskulause taisikin koskea koulunsa päättäneitä.

Niin, että kaipa minusta, ennen julkisia ja ruuhkaisia paikkoja kaihtavasta kotihiirulaisesta, on sittenkin kehittynyt ihan yhteiskuntakelpoinen yksilö, laumaeläin, joka kaipaa ympärilleen muutakin kuin neljä seinää. Eikä siitä taida olla kuin viikon verran, kun uhosin, että vihaan kaupassa käyntiä ja voisin ulkoistaa koko homman, jos se vain täällä olisi jollakin tapaa mahdollista.

Summa summarum, ihan kiva torstai! Nyt on päästy kylille, ja jääkaappikin on täynnä. Isäni piipahti kylään, ja hei, mä pääsen illalla ulos!

Nyt lohta uunin kautta ääntä kohti, ja sitten lenkille! Kivaa torstaita!