Saman katon alla

09.7.2015

Kertoessani, että meille tulee kissa, sain paljon kyselyjä, koskien koiraamme. Entä teidän koira? Mitä te Almalle teette? No, eihän me tehty sille yhtään mitään.

Coton de tulear on luonteeltaan tooosi lauhkea koira, eikä meidän Alma ole millään lailla poikkeus. Mukavuudenhalu, miltei kissamainen laiskuus ja kiltti luonne yhdistyvät Almassa, enkä jaksanut pelätä ollenkaan, etteikö parivaljakko tulisi keskenään toimeen. Alma ei hauku, eikä murise, ja kun Kylli ymmärsi, ettei koiraa tarvitse pelätä, yhteiselo saman katon alla on sujunut oikein mallikkaasti.

Välillä eläimet tosin yltyvät leikkimään, mutta sekin on oikeasti ihan puhtaasti leikkiä. Tosin huomaan, että kun meillä on vieraita, he pelästyvät koiran sännätessä kissan perään. Mutta siihen se aina jää; Kylli härnää Almaa kilpajuoksuun, ja kun leikki lopulta loppuu, kaverukset nukkuvat yhdessä sulassa sovussa.

Ainoa ongelma on ollut ruokailu. Pelkäsin hiukan miten koira (joka on ”aika” tarkka murkinastaan) suhtautuu, jos joku menee hänen apajilleen. Tämäkin oli turhaa, sillä vaikka molemmilla on omat ruokansa ja vetensä, Kylli on saanut rauhassa evästää Alman kupeista. Tosin ongelma on siinä, että Kyllin pitäisi syödä omaa ravintorikasta penturuokaansa, ja Alman taasen nimenomaan pikkukoiralle tarkoitettua täysravintoaan, mutta nämä syövätkin toistensa kupeista. Niilo jo ehdotti, että vaihdetaan kuppien paikkaa, jolloin eläimet ehkä luulisivat syövänsä toistensa ruokia, mutta olisivat kuitenkin omilla kupeillaan. 🙂
Mutta, en tosiaan jaksa tästäkään niin kauheasti stressata, kun kuitenkin molemmat syövät myös sitä omaa ruokaansa, eikä kumpikaan ole voinut millään lailla pahoin.

kylli ja alma kylli ja alma 3 kylli ja alma 4 kylli ja alma 6

Eli, jos joku ei oikein jaksanut uskoa, että kissa ja koira mahtuvat samaan talouteen, ja samalle sohvalle tai samaan sänkyyn nukkumaan, niin tässä todisteita siitä, että kaikki on  mahdollista!

Näin sadepäivinä mahdutan tuohon pikkusohvalle myös itseni. Eikä tee edes tiukkaa! 🙂

Ihanaa torstaita! 🙂


Joskus on pakko nollata

07.7.2015

Vaikka elämänsä täyttäisi ääriään myöden asioilla, joista nauttii, saattaa silti jossain kohtaa huomata, että joko vauhti on liian kova, tai elämä on liian täynnä. Niin paljon kuin olenkin bloggaamisesta nauttinut vuosien varrella, on siitä tullut myös luonnollinen osa päivääni. Harvassa ovat ne päivät, jolloin blogi ei ole päivittynyt, ja silloinkin vain äärimmäisen pakon alla. Keväällä ynnäsin parin viime vuoden bloggailuja ja tajusin, että en ole pitänyt varsinaista lomaa ollenkaan. Enkä nyt tarkoita, että tästä harrastuksen omaisesta jobista pitäisi jäädä lakisääteisille vuosilomille, vaan lähinnä sitä, että teet elämässäsi sitten mitä tahansa, joskus pieni etäisyyden ottaminen on pelkästään hedelmällistä. Päätin jo varhain keväällä, että heinäkuu on itselleni jonkinlainen lomakuukausi, teen blogia jos siltä tuntuu, ja jätän tekemättä, mikäli tämä vaihtoehto houkuttelee enemmän.

Muistan joskus saaneeni neuvon astua välillä ulos siitä mitä tekee, sulkea silmät tai kävellä kauemmas. Ikään kuin uusin silmin katsomalla, asiat näkee uudessa valossa ja uudella tavalla. Tähän olen tähdännyt myös heinäkuussa. Pyristellyt pakoon rutiininomaisesta päivärytmistä, joka mahdollistaa aktiivisen bloggaamisen kahden pienen lapsen kanssa, ja tarttunut sen sijaan mahdollisuuksien mukaan kirjaan tai houkuttelevaan lehteen. Sen ”yli jääneen ajan”, minkä olen säästänyt olemalla pois tietokoneelta olen yrittänyt myös antaa lapsille. Olla enemmän läsnä, kiireettä lähellä ja käytettävissä.

Ollaan vasta kuukauden alkupuolella, mutta ”löysäily” on jo tuottanut tulosta. Vaikka olenkin sitä mieltä, etten uskalla olla poissa blogistani pitkään (peläten pidempien taukojen tuomaa rimakauhua), huomaan kevyemmän tahdin mahdollistavan arjen elämisen ihan uudella tavalla. Ja, kun arki tuntuu löysältä ja kevyeltä, myös erilaiset harrastukset mahtuvat kuvioon paremmin.

lomaloma 2

Niinpä täällä jatkuu sama löysäily läpi heinäkuun. Nautitaan kesästä, auringosta ja sadepäivistä. Jos jonakin päivinä blogissa on ihan hiljaista, voitte arvata että nautin iltapäivän rauhallisuudesta kirjaani keskittyen tai kävellen aurinkoisessa kesäsäässä.

Suloista heinäkuun jatkoa teille kaikille!


Parasta aikaa vuodesta

05.7.2015

Onhan pioniaika noin ainakin puutarhamielessä yksi vuoden parhaista ajoista. Nyt kun talonpoikaispionit ovat jo kukkineet, ja jalopionit pääsivät vuoroonsa, tuntuu tavallaan kuin kevään aherrus palkittaisiin, ja puutarha kiittäisi hoitajaansa. Joku pyysikin kesäkuisessa postauksessani laittamaan kuvaa pitkästä pionipenkistä, kun kukat ovat puhjenneet, ja tässäpä sitä nyt olisi. Toinen pää penkkiä on valkoisten kukkien valtakuntaa, ja toinen vaaleanpunaisten. Molempia meillä on myös muissakin penkeissä, mutta tämä muutaman metrin pituinen pätkä maantien vieressä on ehdottomasti silmäteräni. Vähän kuin pioniaita. 🙂

Sinänsä vähän hassua, mutta en ole vielä ottanut yhden yhtäkään pionia maljakkoon! Viime päivät on vietetty niin tiiviisti ulkona, ettei sisällä ole kuin käyty juuri kääntymässä ja nukkumassa. Eipä siinä juuri kukkia ole sisällä tarvittukaan.

illalla

Huomiseksi lupailee jo pilvisempää, eli ehkä niitä kukkia löytyy huomenna jo maljakostakin. Siihen asti nautitaan kuitenkin ulkona olemisesta.

Rentoa sunnuntai-iltaa!