Hiphei, ja ihanaa uutta viikkoa! Me starttasimme aamulla Torniosta kohti kotia, joten pitkä päivä on edessä. Matkamme alkoi aikaisin lauantai-aamuna ja sitä väritti mukavasti yhden lapsen oksennustauti, joka päätti puhjetta matkan puolivälin jälkeen. Ensimmäisen yön vietimme Oulussa, ja täytyy myöntää, että jonkin aikaa olisin vain toivonut olevani kotona. Mutta kuten yleensä, vatsataudit tulevat ja menevät, ja niin oli tämäkin nopeasti ohi.

Eilinen vietettiinkin sitten Tornionjoen molemmin puolin, sää oli kaunis, vaikka pieniä kuurosateitakin välillä toki tuli. Oikein ihana viikonloppu vatsataudista huolimatta, ja onneksi nuo lapset ovat sellaisia nopeita toipujia. 🙂

Maisemat olivat hulppeat, ja kyllä, tosinainen kapuaa koroissa! 😉

Muistakaahan osallistua tuohon Dermosil -arvontaan!

Perjantaiterkut täältä jostain etananaamion takaa!

Huvittavaa, että oman ajan ottaminen vaatii näinkin rajut asusteet, mutta tajusin juuri, että nyt kesän aikana on ollut jotenkin jatkuvasti kaikkea menoa ja menemistä, ja sellaiset omat kauneusrutiinit ja rituaalit ovat jääneet tyystin kaiken muun jalkoihin. Niinpä päätin muuttaa kurssin ihan välittömästi, ja tässä sitä nyt ihmetellään, että kuinka silkin sileä iho tuolta etanauutetta sisältävän rätin alta kohta paljastuukaan. 🙂

Sain jo keväällä ystävältäni kokeiluun yhden tällaisen kasvonaamion, jota hän kovasti kehui. Jotenkin vain ei ole ollut muka aikaa puolen tunnin kasvonaamiolle. Hah, tiedän… Laiskuutta ja viitsimättömyyttähän se vain on, eikä ajan puutetta. Vaikka kesän pitäisi olla kaikenlaisen kauneussaunomisen kulta-aikaa, myönnän, että itse muutun hyvinkin huolimattomaksi näissä asioissa. Aurinkorasvat, karvojentrimmailut ja kuivat kantapäät työllistävät jo ihan riittämiin.

Täällä on perjantai-illan kunniaksi pienet pakkailut menossa, ja pyykkikone käy kuumana jo neljättä koneellista. Mutta koska on kesä ja loma, pitää homma ottaa lungisti! Tässä samalla kun voi vallan mainiosti rentoutua kummitusnaamion kanssa (tämän kuuluisi kai olla aika jämptisti pitkin ihoa, mutta minä näytän lähinnä vanhalta kummitukselta, jonka ryppyinen iho roikkuu).

Jos sitten vaikka Dicten seurassa lakkaisi kyntensä ja ylittäisi itsensä ihan täydellisesti. Pakatahan voi aina myös huomenna! 🙂

Ihanaa viikonlopun aloitusta!

Sadepäivää!

Nimittäin ainakin täällä meillä päin on varsin synkkä ja kolea ilma, joka muistuttaa kovasti niistä mökillä vietetyistä lapsuuden kesistä. Sade piiskasi järveä ja ukkonen paukkui. Telkkarista tuli aina Tangomarkkinoita, ja mukaan oli pakattu uusi Elloksen kuvasto, jota selasimme siskoni kanssa alusta loppuun ja lopusta alkuun pelaamalla, mitä ottaisit tältä aukeamalta -peliä. Pointti oli se, että joka aukeamalta piti valita jotain, niistäkin vaatteista, joista ei ollenkaan tykännyt. Tangomarkkinoiden ja Elloksen lisäksi sateista mökkilomaa viihdytti Ostos-TV, joka oli verrattain uusi keksintö, ja hetken aikaa varsin viihdyttävä. Jännitystähän tähän kaikkeen lisäsi vanha rämisevä TV ja tuulessa heiluva TV-antenni, joka ei jaksanut uhmata luonnonvoimia millään muotoa. Mökkiloman kohokohtia oli tietenkin se, että pääsimme käymään lähimmässä kaupungissa, jossa oli Tiimari! Ai että, se oli pikkutytölle melkoinen tapahtuma!

Mikäli Ostos-Tv ei jaksa houkutella, suosittelen katsomaan Yle Areenasta sarjaa nimeltä Dicte! Sieltä löytyy jo pari jaksoa, ja uusi ilmestyy (ja näkyy toki ihan telkkarissa) huomenna perjantaina.
Kyseessä on Tanskalainen poliisisarja, jonka pääosissa on Dicte, vasta eronnut rikostoimittaja, joka palaa lapsuuden seuduilleen Århusiin. Sarjan idea on vähän kuin Liza Marklundin Annika Bengtzon -romaaneissa, mutta mielestäni Dicte on onnistunut ruudun puolella Marklundin leffoja paremmin. Tanska on vähintään yhtä taitava kuin Ruotsi näissä asioissa. Eli jos tykkäät pohjoismaisista poliisisarjoista, pidät myös Dictestä. (Mikäli sadepäiviä tuntuu puskevan enemmän, ja laadukkaat poliisisarjat kiinnostavat, kannattaa myös katsoa Kylmäveriset tappajat (Den som dræber), joka on yksi parhaista tämän lajin tanskalaisista!)

Toinen vinkki enemmän lukemista harrastaville ja ehkä vähän kevyemmän laatuinen, sillä nyt on ihan pakko kehua myös Alan Bradleyn kirjoja!
Sain siskoltani lainaksi kaksi ensimmäistä (Piiraan maku makea ja Kuolema ei ole lasten leikkiä), ja olen aivan hurmioissani! Kirjojen päähenkilö on 11-vuotias Flavia de Luce, joka asuu Englannin maaseudulla vanhassa kartanossa leski isänsä ja kahden isosiskonsa kanssa. Asetelma lapsesta salapoliisiromaanin tähtenä voi olla aluksi outo, mutta kun tartut kirjaan, et voi lopettaa! Älyttömän rikasta kieltä ja loistavaa ajankuvausta! Ilman Miss Fisheria, ei olisi Flavian kaltaisia pikkutyttöjä, ja ilman neiti Fisheriä ja Flavia de Lucea ei olisi nykypäivän naisia!

Yleisvinkkauksena voisin sanoa, että vedä villasukat jalkaan, sytytä kynttilöitä ja hae ulkoa kimppu kesäkukkia maljakkoon! Lopulta sadepäivät on oikeasti aika ihania!