En tiedä teistä, mutta itse olen huomannut omalla asenteella olevan suuri merkitys siihen, miten päivät sujuvat. Otetaan esimerkiksi eilinen, jolloin päätin jo aamulla, että hei, tästä tulee hyvä päivä!
Niinhän siitä tulikin. Ei ehkä yhtään sen kummallisempi, kuin mikään muukaan päivä, mutta huomasin itsekin tarttuvani tähän oljenkorteen useammin kuin kerran. Kun joku asia meni poskelleen, oksua oli taas siivottavana ja pyykkikone temppuili, totesin itselleni, että nää on nyt näitä. En jaksa kuitenkaan murista, kun mulla on tänään tää hyvä päivä. Ja kuulkaas, kyllä sitä sitten illalla päivää ynnäillessään huomaa, että sillä omalla ajattelutavalla on aika iso merkitys!

Mä olen aina viihtynyt positiivisten ihmisten läheisyydessä. Esimerkiksi työyhteisössä yltiöpositiivareita monesti karsastetaan, energisyys koetaan ärsyttävä tai jotenkin teennäisenä. Mutta mä tykkään! Jos joku puhkuu energiaa ja positiivisuutta, valitsen paljon mielummin sen, kuin kuuntelen kahdeksan tuntia valitusta siitä, miten kaikki on pepusta ja huonosti. Ihan totta, negatiivisuus syö lopulta ihmisiä siitä ympäriltä. Kukaan ei jaksa sellaista negatiivistä pilveä yläpuolellaan jatkuvasti. Entä jos sen sijaan, että marisisi ”vasta keskiviikko…”, toteaisikin, että ”hei jee, jo keskiviikko!”.

Mutta, jaksaako sitä sitten aina olla positiivinen? En mä ainakaan jaksa. On niitä päiviä, kun hokee itselleen, että tämä ei kyllä niin ole mun päiväni, ja tää on just tätä mun tuuria. Jos jo valmiiksi ajattelee, että mätkythän se verottaja mulle nyt lähetti, kun tää päivä on muutenkin ihan hanurista, niin johan se mätkykirjekin ketuttaa kahta kauheammin. OK, ei se koskaan kivalta varmasti tunnu, mutta asioita voi katsoa niin monelta kantilta. Jäädä piehtaroimaan siihen epäonneen ja negatiiviseen ajatteluun, tai katsoa eteenpäin ja todeta, että tästäkin selviää.

Ja, mä muuten uskon siihen että ihminen selviää melkein kaikesta. Ja siihen, että asioilla on tapana järjestyä, ja kaikella on tarkoituksensa. Ai miksi uskon? Elämä on opettanut!
Uskon myös siihen, että ihminen voi omalla ajattelullaan, ja myönteisellä suhtautumisella, vaikuttaa tapahtumien kulkuun. Esimerkiksi työhaastatteluun ei kannata mennä asenteella ”ihan turhaa, en mä tätä paikkaa kuitenkaan saa”. Sitä vastoin kannattaa kokeilla taktiikkaa ”mä niin saan tän duunin! Mä olen hyvä, ja kyllä ne sen siellä huomaa”. Sama pätee pienemmässä mittasuhteessa esimerkiksi flunssan torjuntaan. Ihminen on psykofyysinen paketti!

Sanotaan, että pessimisti ei pety koskaan. Pötyä! Pessimistihan elää jatkuvassa pettymyksen kuopassa. Pettyy oikeastaan jo valmiiksi – ilman varsinaista syytä! Optimistikin toki pettyy, mutta saa varmasti nopeammin hymyn takaisin huulilleen!

Ei mulla oikeestaan muuta. Tuli vaan mieleen.
Entä te? Onko lasit puoliksi tyhjiä, vai puoliksi täynnä? Vai jotain siitä välistä, hiukan päivästä riippuen?

Positiivista tätä päivää!

Kuvat tämän viikon Instagram satoa…

Olette varmaan huomanneetkin, Indiedays palkitsee jälleen blogeja, ja viimekädessä voittajat ovat teidän käsissänne. Blogeja palkitaan viidessä eri kategoriassa, ja minulla on suuri kunnia olla blogini kanssa ehdolla yhdessä niistä.

Mikä on fotogeneettinen? Indiedays kiteyttää asian näin:
Bloggaaja, jonka kuvat pysäyttävät. Blogi, jonka kuvista välittyy persoonallisuus ja tunne.

Jos siis yhtään koet, että blogini olisi ansainnut kyseisen tittelin, pyydän, että annat äänesi!

Äänestyssivut ovat auki enää tämän viikon, ja toivonkin, että käyt antamassa äänesi mitä pikemmin. Jokainen äänestänyt osallistuu kilpailuun, jossa jaossa on Asus fonepad 7, sekä lippupaketteja Indiedays Blog Awards -juhlaan!

Mä jatkan toipumista täällä. Kaurapuuron kanssa kävi hassustti, eli tauti taitaa ottaa aikansa vielä….

Eletään sitä aikaa vuodesta, kun puutarha ja pihatyöt ovat aiheellisia kaikille, joilla niitä on. Kruopsutetaan, tasataan, siivotaan ja korjataan. Eniten ehkä kuitenkin suunnitellaan ja haaveillaan. Mietitään viime kesää, ja muistellaan, mitä ajatuksia puutarha silloin herätti. Missä on parannettavaa ja mihin kohtaan halutaan uutta. Mikä toimi, mikä ei…

Helppohoitoisuus on nykyään myyntivaltti, sana joka halutaan rinnastaa lähes kaikkeen. Mutta millainen on helppohoitoinen puutarha?
Opiskellessani puutarhuriksi yksi opettajani sanoi, että sellaista ei ole olemassakaan. Puutarhasta on aina työtä ja sitä pitää hoitaa. Olen aika lailla samoilla linjoilla. Toki puiden ja perrennojen valinnalla voi vaikuttaa paljonkin työn määrään, mutta jossain kohtaa menee raja. Puutarha on puutarha, ja piha on piha!
On sitten taas makuasia, haluaako rönsyilevän englantilaistyylisen puutarhan, jossa perennapenkit loistavat tuhansissa sävyissä, ja hiekkapolut jakavat hyvin kantattua nurmialuetta. Vai tykkääkö enemmän matalista havuista, vihreistä maanpeittokasveista ja kivellä katetuista alueista. Itse kallistun edellä mainittuun, mutta kuten sanoin; Makuasia!

Oli se sitten piha tai puutarha, rehevä keidas tai minimalistinen kivikkopuutarha, pääasia on, että siitä saa iloa. Aivan kuten parvekekin. Toiset haluavat enemmän hoidettavaa, toiset nauttivat siitä, että työtä ei ole, ja aikaa jaa vain oleilulle.

Mulle puutarha on sellainen ”sijoitus” tulevaisuuden varalle. Nyt kun laspet ovat pieniä, menee ulkona oleminen enemmän lasten leikkien valvomiseen, ja hoidettua tulee pakolliset pahat. Mutta, jossain kohtaa tulee eteen sekin aika, kun äitiä ei enää tarvita jatkuvasti, ja riittää, että on silmät yhdellä puolella päätä. Silloin mulla on sitten tekemistä!

Olishan sitä hommaa nytkin vaikka kuinka. Mutta tehdään se, mikä pystytään, ja nautitaankin vähän välillä. Kyllä sitä sitten aikanaan ehtii!
Hyvänä esimerkkinä pidän omia vanhempiani. Pihaa ja puutarhaa on aina arvostettu ja hoidettu, mutta ihmeesti se on lähtenyt kaunistumaan ja muotoutumaan meidän siskosten kasvettua. Siinä, missä ennen oli hiekkalaatikko pitää perennapenkki nyt sijaa. Kukkamaat kasvavat ja lisääntyvät melkein vuosittain. Nyt on kasvihuonetta, ja kaikenlaista istutusta.

Myrsky vei talvella puolet suuresta vanhasta vaahterasta. Sen alla oleva perennapenkki joutuu siis tulevana kesänä uusien haasteiden eteen, kun suojaa paahteelta ei ennää ole vanhaan tapaan. Mutta, eiköhän me selvitä!

Mulla on iso multakuorma pihassa, joten nyt lähden lykkimään sitä! Nauttikaa aurinkoisesta sunnuntaista. Pihassa, puutarhassa, puistossa, tai missä sitten tykkäättekin. Pääasia, että nautitte! 🙂