{ walk in -ahdistus }

01.6.2014

Hiphei!

Tämän sateisen viikonlopun ratoksi olen käyttänyt aikaani kohtalaisen hyödyllisesti, eli siivoillen! Muistatte varmaan vaatehuoneen, joka laitettiin keväällä kuntoon. Project of the week -postauksessa tuolloinen lähtötilanne, ja  kaffepaus -postauksessa sitten sitä valmiimpaa vaatehuonetta.
No, niin ihana kuin tuollainen vaatehuone onkin, pääsi se tässä kevään aikana tilanteeseen, jota kuvaa parhaiten sana kaoottinen. Vaaterekin päällä oli kilotolkulla tavaraa, niin että pelkäsin joka päivä rekin lysähtävän painonsa alle, ja lipastonlaatikot eivät ole mahtuneet kiinni pitkiin aikoihin. Poissa silmistä, poissa mielestä. Pistin oven kiinni perässäni, ja yritin unohtaa kaaoksen.

walk in closet kesä

Viime aikoina tuo kaaos on kuitenkin alkanut nyppiä oikein kunnolla. Vaatteita on mahdoton löytää, ja millekään ei ole enää tilaa. Ei auttanut muu kuin tarttua härkää sarvista ja iskeä closetin kimppuun!
Pieni ahdistus on edelleen tavaranpaljoudesta, ja mietinkin, että nyt pitäisi ihan oikeasti hankkiutua eroon ylimääräisistä vaatteista. Mä en vain oikein jaksa sitä kirppispöydän viilaamista, eikä tosin täällä päin oikein sellaista ”vaatekirppistä” olekaan. Huutiskin tuntuu työläältä kaiken kuvaamisen ja postittamisen kanssa…

pernille corydon rasiat 1 see by chloe

Laitoin korut ojennukseen, ja kaikki omiin rasioihinsa. Suljin laukut omiin dustbageihinsa, ja vannoin itselleni säilyttäväni tämän ojennuksen. Nostin jopa yhden kaulaketjun valmiiksi eteiseen, jotta muistaisin viedä sen kultasepänliikkeeseen korjattavaksi. Onhan siitä jo melkein vuosi, kun Klaara riuhtaisi ketjun kaulastani! Myönnän, olen saamaton! 🙂

pernille corydon rasiat 2 in my wic

No, jälleen silmä lepää, vaikkakin velä jäi pari lipastonlaatikkoa ojentamatta. Jatkan huomenna, lupaan!

Kuvissa muuten vilahtaa pari uutta kesätuoksuani, mutta niistä vaikka joku toinen kerta. Nyt on pakko syödä jotain!

Ihanaa sunnuntai-iltaa ja kesäkuun alkua!


{ sunnuntain tuntua }

29.5.2014

Huomaan eläväni tänään ihan sunnuntaifiiliksissä. Tiedättehän, hiukan hitaalla ja saamatta oikeastaan mitään aikaiseksi. Toisaalta, tälläiset päivät on välillä ihan kivoja, kun ei oikeastaan tarvitsekaan tehdä mitään ihmeellistä!

Rasti seinään siitä hyvästä, että nukuin tänään parin tunnin päikkärit. Edellisistä olikin jo tovi aikaa, mutta niitä päikkäreitä seurasikin sitten kova kuume. Nyt olo on hiukan nirkunnarkun, viluttaa ja väsyttää, eli pelkään jo pahinta. Mitään sairasteluja ei nyt tarvittaisi!

Kaiken varalta, pidän itseni täällä lämpimänä villasukkien, kaminan ja kuuman juoman avulla. Jos taas pitää listata näitä vanhan talon hyviä puolia, niin tälläisinä kylminä sadepäivinä pääsee kyllä lähes mökkitunnelmaan; Ei tietoakaan pakahduttavasta kuumuudesta, koko talo on kylmänkostea. Ottaisin ehkä sittenkin sen lämmön takaisin!

eames rar 1 kiertoilmakamina 1

Huomaan vilkuilevani jatkuvasti tulevien päivien sääennustetta. Ei kai ne siitä katsomalla parane, mutta soisin koulunsa päättäville kauniimman juhlasään. Eihän koko kesä voinut olla vain yhden viikon mittainen!

Taidan kiskaista kurkkuuni päivän kuudennen laten ja virittäytyä henkisesti maanantaihin. Sellainenhan huominen on, jos tänään päättää viettää sunnuntaita! 🙂

Aurinkoisia ajatuksia, pysykää lämpimänä ja terveinä!


{ ihmiset suviyössä }

25.5.2014

Kesäinen viikonloppu sai arvoisensa kruunauksen, kun istuimme lauantai-iltaa omassa pihassa ja hyvässä seurassa. Ilta venyi aamuun, ja vaikka tänään olo onkin tottumattomalla ollut väsynyt, tuntuu, että jokainen nukkumatta jätetty tunti oli arvoisensa. Pitkästä aikaa oli taas niin rentouttavaa nauraa vatsa kippuralla ja vedet silmissä. Tyttärellämme on huippukummit!

Linnunlaulun tunnistusta (kovin heikonpuoleista) ja lepakonlentoja. Hyttysiä ja ukkosen jyrinää. Eipä näin lämpimiä kesäöitä taida useinkaan olla. Ja se valo!

tine k home tine k tinekhomemacarons ruohosipulileipäset

Tänään vierailimme vuorostamme oman kummityttöni nimipäivillä, ja kävimme vanhempieni kanssa syömässä. Yhden ainoatakaan rikkaruohoa en ole nyppinyt, ja kottikärryt ja lapio saavat tänään virallisesti levätä.

Mukavaa sunnuntaita ja kaunista kesäpäivää!