Ensimmäinen kokonainen arkiviikko alkaa olla takana päin. Ihan hyvinhän siitä sitten selvittiinkin. Elämä kotona on nyt toki hiukan erilaista. Huomasin esimerkiksi, miten paljon apua isoveljestä on päivisin ollut. Nyt itselläni pitäisi olla silmät ja korvat joka puolella.
Arki myös maistuu juuri siltä kuin muistinkin. Aikatauluja ja rytmejä, kalenterin kanssa kulkemista ja aikaisia nukkumaanmenoja. Jokaiselle päivälle on ohjelmaa, eikä joutilaisuus pääse tylsistyttämään.
Eskarilaiselle uusi arki on ollut tavallaan myös rankkaa. Parina iltapäivänä pikkumies on nukahtanut keittiön sohvalle, vaikka päiväunia ei ole nukuttukaan enää aikoihin. Illalla ei tavitse juuri nukkumaan patistella, mutta aamulla herätään kukonlaulun aikaan ja pelätään jo myöhästymistä. Intoa siis riiittää, ja voin vain toivoa, että sama into kestäisi läpi koko koulutien. 🙂
Esikoisen kanssa olimme useita vuosia todella tiiviisti yhdessä, nyt on nuoremman lapsen aika saada enemmän sitä jakamatonta huomiota. Aamupäivä onkin hyvää aikaa ”tyttökerhollemme”.
Täällä sataa ja paistaa vuorotellen. Nyt vuorossa on jälleen päivän ukkosjyrinät. Niinpä me valmistaudutaan kotipainotteiseen perjantai-iltaan. Eilen totesin illan olevan jo sen verran hämärä, että viikonlopun kunniaksi voisi jopa laittaa kynttilöitä palamaan!
Leppoisaa perjantaifiilistä kaikille. Viikonloppu on ihan käsillä, ja pitkästä aikaa se oikeasti tuntuu viikonlopulta!
