Elämään mahtuu kasapäin niin hyviä, kuin huonojakin aamuja. Edellä mainitut ovat yleensä niitä, joiden jälkeen koko päivästäkin tuppaa tulemaan parempi, kun taas jälkimmäisiä halutaan välttää juuri siitä syystä, että huono aloitus päivälle tuo usein mukanaan vastoinkäymisiä ja kireää pinnaa pitkin päivää. Indiedaysin ja Nespresson yhteistyön myötä kirjoitan teille nyt hiukan sitä, mikä on oma näkemykseni hyvistä ja huonoista aamuista, sekä annan omat niksini päivän parempaan aloitukseen. Enemmän Nespressosta ja suhteestani kahviin, voit lukea Rakkaudesta hyvään kahviin-postauksesta.

Huono aamu on omalla kohdallani pahimmassa tapauksessa sitä, että maitopurkki kaatuu lattialle, kiire kiristää pinnaa, ja lapsille tulee tiuskittua ihan tahtomattaan. Meillä kaikilla on hetkemme, niin hyvät kuin huonot, ja joskus aamuisin (valitettavasti) näytän itsestäni ne vähiten mairittelevat ominaisuudet. Takuuvarmasti huonoon päivänaloitukseen vaikuttaa omalla kohdallani kolme asiaa: Kiire, stressi ja väsymys.

Uskon itse siihen, että hyvää aamua pitää alkaa valmistelemaan jo illalla. Kun kodin siistii illalla viimeiseksi, ei aamulla tarvitse heti herättyään katsella tiskejä, tai lattialla ja pöydillä lojuvia romuja. Jo illalla on hyvä myös katsoa huomisen vaatteet valmiiksi, sekä pakata reput ja laukut. Tällä pienellä ennakoinnilla säästää aamun kiireessä niin aikaa, kuin hermojaankin. Lisäksi tulevaan aamuun voi varautua kunnon unilla, eli yksinkertaisesti menemällä nukkumaan ajoissa. Positiivista ajatteluakaan ei kannata unohtaa. Jos jo illalla manaa, että hitto soikoon, kun huominenkin on sitä ja tätä, mitä todennäköisemmin se tuleva päivä ei erityisen miellyttävä sitten olekaan. Manailun sijaan kannattaa siis tietoisesti suunnata ajatuksensa positiiviselle radalle: ”Huomenna on taas yksi uusi päivä, josta voin olla kiitollinen” tai ”Huomisesta tulee haastava, mutta minähän selviän siitä”.

Kiire, stressi ja väsymys. Väsymys selätetään menemällä ajoissa nukkumaan, ja loput kaksi sudenkuoppaa käsitellään aamulla. Kiireeseen on nimittäin vain yksi lääke: Varaa aamun kunnolla aikaa! Kun aamuun on laskettu myös niitä ylimääräisiä minuutteja, stressiinkin on mahdollista vaikuttaa.
Meillä herätään aamulla aikaisin. Itse herään tuntia aikaisemmin kuin lapset, koska tiedän, että tarvitsen sen oman hetkeni ennen arjen aloitusta. Kutsun omaa tuntiani kahviseremoniaksi, koska siinä pääosassa on kahvi, ja rauhallinen herääminen uuteen päivään. Tunti kuulostaa pitkältä ajalta, ja ehkä jonkun mielestä myös täysin turhalta, mutta mulle itselleni se on äärettömän arvokas. Kunnon mukillinen kahvia, hiljainen talo ja oma aika. Meistä jokaisella on omat tapansa herätellä kroppa ja pää uuteen päivään, ja siihen kannattaa varata aikaa. Venyttele, käy aamulenkillä, juokse talo parikertaa ympäri tai tee muutama punnerrus. Sytytä kynttilä ja syvähengittele itsesi rauhalliseksi ennen kiireistä päivää. Ja ei, siihen ei tarvita välttämättä tuntia, toisille riittää vartti, toisille vielä vähemmän!

Tähän aikaan vuodesta, kun aamulla ei vielä ole pimeää, tykkään ihailla ihan vain maisemia. Keittiön ikkunasta näkee joelle, ja usva veden päällä on rauhoittavan kaunis. Kynttilöiden polttaminen heti aamulla juontaa juurensa esikoisen vauva-aikoihin. Huonosti nukkuvan ja koliikkia huutavan vauvan kanssa tuli noustua monesti jo neljältä, ja silloin itsensä oli vain pakotettava jaksamaan. Joulun aikaan oli luonnollista polttaa kynttilöitä, mutta lopulta pienistä lepattavista liekeistä muodostui itselleni jonkinlainen elämän jatkumisen symboli. Pakotin itseni tarttumaan uuteen päivään, vaikka mieli oli apea ja väsymys painoi maahan. Nykyisin aamulla sytytetty kynttilä on itselleni myös jonkinlainen voitonmerkki ja muistutus myös raskaista ajoista selviytymisestä.

Meillä aikaiset illat ja aamut pätevät myös lapsiin. Myöhempäänkin voisi nukkua, mutta haluan, että aamulla jää aikaa myös ihan olemiseen. Ja jokainen äiti tietää, että aamulla voi sattua ja tapahtua vaikka mitä. Mutta silloin kun kaikki menee putkeen, aamussa jää aikaa myös leikkiin, ja pidän sitä äärettömän tärkeänä. Myös tulevasta päivästä puhuminen ja lapsen ajatusten kuunteleminen kuuluvat arkiaamuun.

Oma muistilistani parempiin aamuihin kuulostaisi siis jotakuinkin tältä:

• Laita koti illalla vastaanottavaan kuntoon.
• Mene ajoissa nukkumaan ja herää riittävän aikaisin.
• Varaa aamuun aikaa heräämiselle. Rentoudu, liiku, meditoi. Ihan sama, kunhan se on itsellesi miellyttävää.
• Nauti kahvistasi, maistele sen makuja ja kuulostele kuinka heräät uuteen päivään. Syö aamupala rauhassa.
• Nauti myös pakollisista aamurutiineista. Nopeat naamiot ja kuorinnat tekevät hyvää iholle ja saavat ilmeen kirkastumaan. Ne tuovat myös välillä pientä luksusta aamuihin.
• Jos mahdollista, halaa! Halaaminen lisää hyvänolontunnetta ja piristää mieltä.

Joka aamu kaikkia listan kohtia ei voi millään toteuttaa, mutta silloin kannattaa panostaa niihin, jotka ovat mahdollisia. Ja kaikesta huolimatta tulee niitä huonoja aamuja, pinna kiristyy ja syntyy riitoja. Elämää sekin. Yksi asia, jonka koen itse tärkeänä on se, että mikäli lapselle tai muille perheenjäsenille tulee tiuskittua, asia pitää selvittää ennen kuin lähdetään kukin omiin suuntiinsa. Silloin pitää pysähtyä, ottaa lapsi syliinsä, pyytää anteeksi käytöstään ja selittää, miksi purin ärtymystäni tiuskimiseen. Mikään ei nimittäin pilaa aamua  ja alkavaa päivää niin takuuvarmasti kuin huono mieli ja syyllisyyden tunne!

Omaan aamuiseen kahviseremoniaani kuuluu edelleen vahva kahvi. Nespresson uusi Envivo Lungo, on juurikin sitä. Mausteinen ja aromaattinen kahvi herättelee uuteen päivään, ja sopii mitä parhaiten juuri aamukahviksi. Envivo Lungo on vahvuusasteeltaan tasoa 9, ja  sen maussa on mukana tuoksuvaa metsää ja mausteisesta piparkakkua.

Mutta hei, miltäs kuulostaisi, jos voisit saada itsellesi Nespresson kahvikoneen? Ei ehkä yksinään pelasta aamuja, mutta antaa niihin uuden ulottuvuuden. Nyt siihen olisi mahdollisuus, nimittäin aamupaasauksen perään tarjolla olisi:

Lukijakilpailu

Mikä tekee aamustasi huonon, tai vastaavasti, mikä on hyvän aamun reseptisi? Vastaa kysymykseen joko kommentoimalla tätä postausta, tai Instagramissa julkaisemaani postauksen kuvaa, ja olet mukana arvonnassa. Kisaan osallistuneiden kesken
arvotaan Nespresson Lattissima Touch -kahvikone. Osallistumisaika alkaa nyt, ja päättyy sunnuntaina 4. 9. 2016.

Arvontaonnea kaikille tasapuolisesti!

Sataa, sataa, ropisee, pili pili pom, pili pili pom… Tämänkaltaiset (omanlaisellaan tunnelmalla ladatut) sadepäivät ovat muuten älyttömän hyviä sellaiseen suurelliseen elämän filosofointiin. Tai no, jos ei suurelliseen, niin ainakin sellaiseen pienimuotoiseen ja henkilökohtaiseen ajatuksenjuoksuun.

Tuleeko teille välillä sellainen selittämätön tunne, että elämässä pitäisi ottaa joku uusi suuntaa? Tavallaan asiat ovat oikeinkin hyvin, mutta sitten puuttuu se jokin. Arki rullaa, mutta olo on välillä väsähtänyt ja tukkoinen. Sitä lähtee pohtimaan, että pitäisikö hurahtaa raakaravintoon, ryhtyä vegaaniksi tai vähintäänkin tehdä joku muu käännös kohti askeettisuutta ja löytää itsestään se spartalainen itsekuri.

Ei sillä, hatunnosto jokaiselle vegaanille ja raakaruokailijalle, mutta olen myös alkanut pohtia, kuinka suuri vaikutus nykymedialla on tähän itsensä tutkiskelun tarpeeseen. Enää kun ei oikein riitä, että syödään ruokaympyrän mukaan, käydään kaverin kanssa jumpassa ja koiran kanssa lenkillä, vaan pitäisi ”hurahtaa”! Hurahtaa ravintoon, hurahtaa terveyteen tai hurahtaa ihan mihin tahansa. Ylipäätään asioihin pitäisi jotenkin suhtautua intohimoisemmin. Ja jos niin ei jostain syystä tee, huomaa tuntevansa syyllisyyttä. Syyllisyyttä siitä, että on ihan ”tavallinen”.

Luin tässä taannoin hyvän kirjoituksen siitä, miten ravinto on saanut lähes jumalallisen merkityksen elämässämme. Kuinka käännyttäminen on muuttunut ihmisten syyllistämiseen. Koko juttuhan taisi lähteä liikkeelle siitä Safkatutkan julkaisemasta kuvasta, jossa maailma oli ikään kuin jaettu Taivaaksi ja Helvetiksi. Toisaalla syötiin luomua auringon paistaessa, toisaalla makseltiin veroja, otettiin lainaa, ja käytiin apteekissa (kuvaa en nyt enää löytänyt Safkatutkan Facebook -feediltä).

Enkä nyt tarkoita, että olisi missään nimessä huono juttu olla vegaani, raakaruokailija tai vaihtaa ravintonsa luomuun, mutta kuvasta kirvonnut keskustelu käsitteli mielestäni hyvin nykyajan hurahtamisen tarvetta. Ja juuri sitä samaa tarvetta, jota itsekin ajoittain koen – vaikka elämässä on kaikki ihan hyvin. Että mitäpä jos olisin vaikka hulluna neulomiseen ja erilaisiin lankoihin. Kuuluisinko kenties suurempaan yhteisöön ja olisin osa ”jotain”? Joka kerta kun tuo tunne hiipii luokseni, joudun toteamaan, etten juuri ole hurahtanut kunnolla yhtään mihinkään. Elämässäni on paljon asioita, jotka tuovat siihen iloa. Niihin kuuluu liikunta, ruoka (joskus terveellisempi, joskus vähemmän), käsillä tekeminen, lukeminen, puutarhanhoito jne. Niistä kuitenkaan mikään ei ole asia, johon heittäytyisin ihan täysillä. Mikään tekemisistäni ei ole niin suurta ja mahtavaa, että se määrittelisi koko persoonallisuuteni ja vaikuttaisi jokaiseen valintaani.

Tänään kaikki tämä ajatuksenvirta juoksi jälleen pienen pääni sisällä. Auttaisiko Fengshui, tai mitäpä jos tulisin ihan huipuksi raakaleipuriksi? Kunnes tajusin, että elämässäni on ehkä jo ollut vaihe, jolloin heittäydyin tavoitteisiini täysillä. Vaihe, joka määritti minut, elämäni, sosiaaliset suhteeni ja jokaisen tekoni. Entä tulinko onnelliseksi? Enpä juuri…

Seitsemän vuotta Tiibetissä, Krishna-liikkeeseen kääntyminen ja kaikki kieltävä askeettisuus saavat siis yhä odottaa. Aion pysyä nykyisessä uskonnossani ja jatkaa elämääni tavallisella ja tylsällä kultaisella keskitiellä. Hetkittäin tulen hurahtamaan moniin asioihin, mutta noin niin kuin suuremmassa mittakaavassa, näin on lopulta ihan hyvä.

En tule jäämään historiankirjoihin minkäänlaisen elämäntavan, ruokavalion tai ajatusmallin kehittäjänä. Sen sijaan toivon kovasti, että minut muistetaan naisena, joka vietti perjantai-illat mieluiten kotona. Villasukat jalassa, hyvää punaviiniä siemaillen ja kirjastaan nauttien. Villasukkaperjantai olkoon siis täysin oma elämänkatsomukseni; elämäntapa, jota kenenkään muun ei tarvitse noudattaa.

Ihanaa viikonlopun aloitusta!

No niin. Vaput on vappuiltu ja toukokuu käynnistetty. Jotenkin aika kesää edeltävä fiilis, sellainen hassu kutina mikä tuli aina lapsenakin, kun koulussa vedettiin viimeisiä viikkoja. Aamuisin saa herätä auringonpaisteeseen, ja ikuisen tulen ylläpitämisen sijaan, välillä voi jopa avata ikkunat ja tuuletella kotia raikkaalla ulkoilmalla. Villasukista tuskin luovun vieläkään edes kesällä, mutta tuntuuhan se aika kivalta, kun puiden polttamisen sijaan kotia lämmittääkin ihan vain aurinko!

Laskeskelin tässä mitä kaikkea sitä onkaan kalenterissa ennen kesäkuuta. Ihan kivoja juttuja. Ennen koulujen päättymistä lapsilla on enää ainoastaan neljä maanantaiaamua, ja itsellenikin osuu ennen lomia vain yksi koulukuljetusviikko. Toisaalta näin keväällä kalenteri täyttyy välillä vähän liikaakin, ja muistettavia juttuja tahtoo olla enemmän, kuin aivokapasiteettini jaksaa käsitellä. Eilen illalla nautiskelin juuri pihatöistä, ja ihmettelin, että onpas ihanaa, kun on aikaa paneutua välillä näihinkin juttuihin. Sitten soi puhelin. Olin tyystin unohtanut, että itse asiassa sillä hetkellä pitikin olla jossain ihan muualla.

Tästä päivästä muodostui jonkinlainen juoksevien asioiden päivä. Paitsi, että olen naputellut sormet kuumina tietokonetta, olen myös ehtinyt käymään passikuvassa, apteekissa, vakuutusyhtiössä ja puhunut puhelimessa niin automaatin, kuin ihan oikeiden ihmistenkin kanssa. Silti takaraivossa koputtelee tunne siitä, että jotain tärkeää on myös unohtunut.

Ihastelin juuri eilen kaverin moniväristä kuulakärkikynää, jolla kuulemma värikoodaa kalenterin näppärästi, ja tajusin, että elämäni kaipaa yhtä kipeästi jonkinlaista organisointia, kuin kotini tehokasta KonMari -raivausta. Paitsi että kaikki tuntuu aina olevan hukassa, myös muisti tekee tepposia tasaisin väliajoin. Sen sijaan, että omistaisin eri värisiä kyniä (saati käyttäisin niitä), tyydyn usein riemuitsemaan siitä, että käden ulottuvilta ylipäätään sattuu löytymään kynä juuri silloin kun sitä kipeästi tarvitaan. Ja kyllä, ihmettelen tätä elämän sekamelskaa siitäkin syystä, että olin ennen lapsi joka liimasi koulupöytäänsä kaiken sinitarralla, jotta tavarat pitäisivät millimetrin tarkan järjestyksensä!

Sanotaan, että kiire on organisoinnin puutetta ja myönnän väitteen täysin mahdolliseksi. Itse ainakin voin rehellisesti kohottaa räpyläni ilmaan ja tunnustaa, että jonkinlainen organisoinnin puute on suurin syy stressiin ja ikuiseen (muka)kiireeseen. Mutta olen tuskin ainoa. Viimeistään paljon puhuttu metatyö kiristää monen hermoja, ja tuntuu, että elämä koostuu vain pienestä silpusta jonka muistaminen ja yhteensovittaminen ajavat ihmisen ikuiseen stressitilaan.

Metatyöstä puhutaan juurikin äitiyden yhteydessä. Kuvataan sitä jatkuvaa ajatuksenvirtaa, joka käsittelee kauppalistaa, kuravaatteita, kaverisynttäreitä ja kaikkea mahdollista niihin liittyvää. Uskallan jopa väittää, että nykyisen kaaosminäni ja sinitarralla järjestyksen takaavan pikkutytön välillä, lasten saaminen on ollut suurin vaikuttava tekijä käyttäytymiseeni ja stressiherkkyyteeni. Kyllä, niinkin ihana asia kuin äitiys onkin, se sekoittaa pakan monella naisella.

Mutta miten kaiken kaoottisuuden keskelle voisi luoda järjestystä?
Meillä on jo hetken ollut tarkoituksena tehdä jääkaapin oveen kalenterisysteemi, jossa on merkittynä jokaisen perheenjäsenen aikataulut yhdelle viikolle. Tämän illan työksi otan kalenterin/lukujärjestyksen pohjan laatimisen, ja ehkä seuraavan kerran kun itse unohdan sovitut menoni, joku muu pystyy muistuttamaan minua niistä.
Tästä aloitetaan. Myös kaikki vinkit ja vaarit otetaan tietenkin ilolla vastaan!

Ps. Muistan joskus vannoneeni, että unelmat ja hienohelmat eivät mahdu kanssani saman katon alle. Vaan niin se ihminen näköjään muuttuu tässäkin suhteessa. Tämä pieni unelma (Asparagus Setaceus) löytyi vappuaattona paikallisesta kukkakaupasta, ja ihastutti ulkonäöllään heti. Tine K:n ruukku on täältä.

”Minulla on unelma!”

Siihen on hyvä lopettaa ja siitä on hyvä aloittaa myös uusi organisoidumpi toukokuu!