Salaatin kyytipojaksi, ja grilliruuan lisukkeeksi. Foccaciasta on moneksi, ja se maistuu aina!
Tämän leivän ohjeen kirjoitin teille viimeksi helmikuussa fresh baked bread -postauksessa, joten jätän ohjeen nyt kopioimatta, sen voitte halutessanne kurkistaa täältä.
Tällä kertaa jätin kirsikkatomaatit pois, mutta onneksi oliiveja löytyy keittiön kaapista – aina. Sensijaan suolaostoksille pitää lähteä johonkin oikeaan kaupaan, sillä marketin hyllystä nappaamani sormisuolapaketti ei ollut laisinkaan niin hyvää, kuin Stockan valikoimista vuosia sitten poimitut suolankidekukkaset. Miten voikin olla suolalla niin suuri merkitys! Vaikka hakkasin ja hienonsin ostamaani suolaa, se jäi silti aivan liian suuriksi kimpaleiksi leivän päälle. No, mutta syötyä tuli, ja se kai on pääasia!

Tänään yritetään selvittää, kuka, tai mikä, on asettunut hyyryläiseksi pihaamme. Niilo säntäsi aamulla juoksujalkaa sisään, kun pihan perillä, jokin oli murissut vihaisesti. Huh, tämän kevään luontohavainnot omasta pihasta ulottuvat supikoirasta ja ketusta rusakonpoikasiin ja peltohiiriin. Veikkaan syylliseksi jompaa kumpaa ensimmäisistä…

Pari viimeistä päivää on, sääolosuhteidenkin vuoksi, ajanut minut nojatuolinnurkkaan tuumailemaan. Kaivoin esiin läjän sisustuslehtien kesänumeroita, ja etsin itselleni puutarhainspiraatioita. Eniten omaa silmääni miellyttävät rennot ruotsalaispuutarhat. Englantilaiset ovat jo liian runsaita makuuni kaikkine ruusuineen ja muotoaidanteineen, mutta ruotsalaisissa puutarhoissa on sitä jotakin. Runsautta, ja samalla rentoa otetta.

Välillä on hyvä muistutella itselleen, mitä puutarhan suhteen haluaa, eikä vain sokkona tehdä pelkästä tekemisen ilosta. Ja kuten melkeinpä kaikessa tekemisessä, etäisyyden ottaminen välillä selkiyttää ajatuksia. Tauko tekee hyvää, ja avaa silmät uudelle perspektiiville.
Tuumaustaukojani olen viettänyt olohuoneessa. Kesäisempään asuun huoneen sain yksinkertaisesti rullaamalla matto pois. Vaikka pidänkin niistä Ikean luonnonkuitumatoista, omaan silmääni matto sotii pahasti Tine K:n tarjotinpöydän kanssa. Ensi talveksi matto-ongelma pitää ratkaista, sen verran on noilla matoilla tälläisessä talossa eristävää vaikutusta, mutta nyt kesän ajan saa mennä ilmankin. Nautitaan vaaleudesta ja valosta.

Mutta ei tässä suinkaan ole mukavasti paria päivää vain sisällä vietetty; Nyt kun sää on viilentynyt, kunnon suojavaatteiden käyttö ulkona on huomttavasti mukavampaa, kuin helteellä. Ja kun on kunnon releet niskassa, on puutarhan raivaaminenkin huomattavasti mukavampaa.

Se on käsittämättömän ihana tunne, kun lähtee liikkeelle repimällä koiranputkia ja nokkosia muutaman kotikärryllisen, raivaten paksumpia oksia vesurilla ja yht’äkkiä huomaa katselevansa selvää kukkapenkkiä! Haa, siinähän onkin parin metrin rivi pioneja, iso kaistale päivänliljaa, ja suuri alue ritarinkannuksia! Kaikkea sitä voikin löytää – omasta puutarhastaan!

Noin karkeasti arvioiden, olemme parin päivän sisällä saaneet muutaman sata neliötä puutarhaa lisää! Tontti on vuosien saatossa ryvettynyt reunoiltaan aika pahastikin, kasvanut lähestulkoon umpeen monin paikoin. Tuota raivaamista onkin vielä moneksi kesäksi.

Mutta jotta päästäisiin taas eteenpäin asian kanssa, vedän saappaat jalkaani ja lähden ulos. Palataan, kamut!

Tiedättehän, sisällä käydään vain kääntymässä, nukkumassa ja hoitamassa pakollinen arjen pyöritys. Kesä vetää ihmistä ulos; Veneillään, mökkeillään ja muuten vaan ollaan sosiaalisesti aktiivisempia kuin pimeään vuodenaikaan.
Epämääräisiä vaatekasoja lojuu tuolien selkämyksellä, kuinka ihmeessä kesällä vaihdetaankin vaatteita niin usein. Pedit jäävät petaamatta, kuka niitä kuitenkaan katselisi. Sisälle kulkeutuu paljaiden varpaiden mukana hiekkaa ja ruohonpätkää, eteinen on täynnä jalasta potkaistuja kenkiä ja huonekasvit nääntyvät janoonsa. Sitä se on – tähän aikaan vuodesta.
Sisustuksesta bloggaavat marisevat läpi pimeän syksyn ja talven, kuinka kuvaaminen on mahdotonta, kun valoa ei ole. Ja siten kun sitä olisi, ja koti kylpee raikkaassa auringonvalossa vuorokauden läpeensä, jää sohvatyynyjen asettelu ja huoliteltujen nurkkien kuvaaminen tyystin kesäelon jalkoihin. Fiksuhan antaisi kameran laulaa, räpsisi kuvia joka nurkasta ja kulmasta niin, että materiaalia olisi purkissa koko pimeän kauden varalle. Niinhän sisustuslehtiäkin tehdään; Pystytetään joulu heinäkuussa, ja lavastetaan syksy kesäkuussa. (Karkea veto, eikä suinkaan pidä täysin paikkaansa.)
Mutta tässä kohtaa törmätäänkin juuri siihen bloggaamisen syvimpään ideaan; Reaaliaikaiseen siloteltuun realismiin; Vallitsevat olosuhteet kuvataan ja sanoitetaan reaaliaikaisesti, ja toteutuksessa pyritään parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen vallitsevien olosuhteiden puitteissa. Kukaan halua notkua hellepäivänä sisällä kuvaamassa blogimateriaalia lokakuun varalle!

Pieni viive kuitenkin sallittakoon: Kuvat viime tiistailta.

Aurinkoista sunnuntaita ystävät. Tänään grillataan hampurilaisia, ja notkutaan muuten vain ulkona. Syksyn pimeille on tässä kohtaa turha uhrata sen enempää ajatuksia.